What lies Beneath, 2016, objects, 8 x 4 x 6cm

Olen itseoppinut taiteilija ja syntynyt Irlannissa. Luova työskentelyni on monialaista, mutta olen keskittynyt pääosin maalaukseen, veistoon ja kirjoittamiseen. Työtapani on minimalistista ja mottoni on “vähemmän on enemmän”. Hengellisyys on kiinnostanut minua useiden vuosien ajan. Nuorinta minääni muokkasi kristinuskon jäykkyys ja erityisesti katolinen kirkko, jonka kuitenkin hylkäsin heti tilaisuuden tullen päättämällä ajatella vain itse. Kohtasin buddhalaisuuden lähes neljäkymmentä vuotta sitten ja jäin tutkimaan asiaa siitä lähtien. Yritän noudattaa joitain sen ohjeita ja harjoittaa meditaatiota joka päivä. Pyrin luomaan teoksiini hiljaisuutta lisäämällä niihin vain pienieleistä särmikkyyttä. Uskon, että nämä aiheet seuraavat teosteni eri tasoja punaisena lankana, olipa kyse sitten maalauksesta, veistoksesta, rakenteesta, esinekoosteesta tai runoudesta, kuten;

Silent

Still

Chime

Awaits

Wind

Teoksiani voidaan käyttää keskittymisapuna meditaatioon ja mietiskelyyn, mutta ei yksinomaan.

Joe McGill (s. 1955 Dublin, Irlanti) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija

______

I am a self taught artist, born in Ireland. I create through multiple disciplines but mainly painting, sculpture and the written word. I work in a minimal fashion, taking as gospel the maxim ‘less is more’. For many years I have been interested in things of a spiritual nature. My youngest self was moulded by the rigidity of Christianity, in particular the Catholic Church which however I discarded at the first opportunity in favour of simply thinking for myself. Buddhism came to me almost forty years ago, and I have made of it a study ever since. I try to keep some precepts and I practice meditation every day. I attempt to create a silence in my work with just a little edginess to it’s character. This I believe is the common thread that runs through the different facets of my output whether it be painting, sculpture, constructions, art trouvé or written poetry for example;

Silent

Still

Chime

Awaits

Wind

My work therefore may be used as a focus aid for meditation and contemplation, but not exclusively so. 

Joe MCGill (b. 1955 Dublin, Ireland) is a visual artist living and working in Helsinki, Finland.

Neverland, 2019, Pencil and graphite dust on paper, 115 x 150 cm

Yksityisnäyttelyni ”Päästä Pahasta” Galleria A2:ssa Helsingissä on päätepiste, tai välitilipäätös, vuonna 2019 alkaneelle piirustusprojektilleni, jossa olen käsitellyt raskasta aihetta: ihmisen pahuutta. Kollektiiviset traumat saavat muodon suurikokoisissa piirustuksissani. Näyttelyn teoksia on ollut aiemmin esillä jo useissa yhteisnäyttelyissä ja viimeksi yksityisnäyttelyssä Galerie Toolboxissa Berliinissä. Mutta nyt kaikki piirustussarjojen teokset ovat ensimmäistä kertaa esillä yhtenä raastavana kokonaisuutena. Tiedän käsitteleväni vaikeaa ja surullisen ajankohtaista aihetta, jonka haluaisin mieluummin unohtaa kuin kohdata. Tässä yhteydessä varoitan näyttelyn sisällöstä, joka voi aiheuttaa vastaanottajille ahdistusta.

Miksi kuvaan pahuutta taiteessani? Kuvataiteilijana ja etiikkaan erikoistuneena teologina olen ajautunut näiden eksistentialististen kysymysten pariin. Mielestäni ihmisen on hyvä tutkia omia pimeitä puoliaan. Sopivissa olosuhteissa moni ihan tavallinen ihminen on päätynyt kylmäksi väkivallan käyttäjäksi. Sota on tästä hyvä esimerkki. Hyvin nopeasti viholliskuvat tukahduttavat lähimmäisen näkemisen ja molemmat osapuolet syyllistyvät sietämättömiin tekoihin. Tutkiessani pahuutta, joudun myös kysymään: Voisinko se olla minä?

Ihmisyyteen kuuluu syvästi myös toive oikeudenmukaisuudesta. Piirtäessäni selittämättömän pahuuden täyttämää tapahtumasarjaa tulen sen äärelle, että oikeudenmukaisuus ei toteudu koskaan monien uhrien kohdalla. Sen tosiasian hyväksyminen tuntuu lähes mahdottomalta. Piirustusteni aiheet eivät jätä mieltäni rauhaan. Ehkä juuri siksi piirrän pahuutta. Ehkä piirustus on kuin rukous: ”Päästä pahasta”.

Näyttely koostuu kahdesta piirustussarjasta: ”Dies Irae – Vihan päivä” ja ”Music & Violence”. ”Dies Irae – Vihan päivä”.

”Dies Irae – Vihan päivä”

Dies irae, suomeksi Vihan päivä, on sielunmessun eli Requimin sequentia -jakson latinankielinen nimi. Tekstin kirjoittajaksi on arveltu fransiskaani veli Tuomas Celanolaista (1200-1265). Tekstin alkupuoli kertoo, kuinka kaikki ihmisen pahat teot lopulta paljastuvat ja ”mikään ei jää kostamatta”. Toinen puoli runoelmasta muuttaa näkökulman kostosta kirjoittajan omaan syyllisyyteen ja rukoukseen: ”Huokaan kuin syyllinen: kasvot punaisena häpeästä: Säästä katuvaa, Jumala.” Olen tehnyt eräänlaisia dokumentaarisia ”true crime” piirustuksia, joissa kuvaan inhimillisiä tragedioita, lasten hyväksikäyttöä, terrorismia ja väkivallan rakenteita. Sarjan teosten aiheita ovat mm. Koskelan teinisurma, 9/11, Utøyan tapahtumat norjassa, Abu Ghraibin kidutukset Irakissa, ristiinnaulitseminen ja Berliinin rekkaisku. Lyijykynäpiirustukset ovat kooltaan115 x 150 cm.

Musiikki & väkivalta

Musiikkia pidän inhimillisen kulttuurin yhtenä huipentumana, ehkä kaikista taidemuodoista voimakkaimmin tunteita koskettavana. Musiikki tuottaa ihmisille iloa, lohduttaa, saa ihmiset tanssimaan ja nauramaan. Mitä olisi maailma ilman musiikkia? Kuitenkin ihmisen pimeä puoli on valjastanut jopa musiikin väkivallan välineeksi. Sarjan sisällöllisenä punaisena lankana ovat tapahtumat, joissa musiikki on liittynyt tavalla tai toisella väkivaltaan. Lyijykynäpiirustukset ovat kooltaan 37,5 x 55,5 cm.

Helsingissä 21.12. 2022, Ilkka Sariola

DELIVER US FROM EVIL

My one-man exhibition ‘Deliver us from Evil’ at Galleria A2 in Helsinki is both a final point and interim stock-taking of the drawing project that I started in 2019, in which I addressed a difficult subject: man’s evil. Collective traumas are given form in my large-format drawings. The works shown at this exhibition have been shown previously at a number of individual exhibits, most recently at  Galerie Toolbox in Berlin. Now for the first time all of the drawings are on view as a distressing whole. I appreciate that I am dealing with a contemporary theme that is difficult and upsetting; indeed one that I would prefer to forget. In this connection I add a note of caution that the exhibition’s content may prove disturbing to some.

Why do I represent evil in my art? As a painter and theologian, whose special focus is ethics, I came to explore existential questions. In consider that mankind would do well to examine its own dark side. Under the appropriate conditions many entirely ordinary people have ended up coldly employing violence. War is a good example of this. The image of the enemy very quickly displaces consideration of the other as a fellow human being, with both parties to a conflict accusing each other of inexcusable misdeeds. In examining evil; I was also led to ask, ‘could that be me?’

The hope for justice is deeply rooted in humanity. Drawing the series of events filled with unfathomable evil, led me to the conclusion that many victims well never see justice. Accepting this fact seems almost unbearable. The subjects of my drawings leave me no peace. Perhaps this is precisely why I draw evil. Perhaps drawing is akin to prayer: ‘deliver us from evil’.

The exhibition comprises two series of drawings: Dies Irae—Day of Wrath and Music & Violence.

Dies Irae—Day of Wrath

Dies Irae, or ‘Day of Wrath’ in English, is the Latin name of the sequence for the requiem mass. The author is believed to have been the Franciscan monk Thomas of Celanola (1200–65). The first part of the text tells how all of mankind’s evil deeds will be revealed in the end and ‘nothing unavenged remaineth’. In the second half of the poem the perspective changes from vengeance to the author’s own sinfulness and the prayer, ‘guilty, now I pour my moaning, all my shame with anguish owning, spare, O God, Thy suppliant groaning!’ I have made a number of documentary ‘true crime’ drawings in which I depict human tragedies, the exploitation of children, terrorism, and the structures of violence. The subjects of the series include the teen murder in Koskela, Finland, 9/11, the massacre in Utøya, Norway, the torture of prisoners at Abu Ghraib in Iraq, the Crucifixion, and the truck attack on the Berlin Christmas market. The pencil drawings in this series measure 115 by 150 cm.

Music & Violence

Music is a peak of human civilization. Of all art forms music is perhaps the one that inspires emotions most powerfully. Music brings people joy and consolation; it makes them dance and smile. What would the world be without music? Yet, man’s evil side has appropriated even music and turned it into an instrument of violence. The thread running through the works are events in which music has been connected in one way or another to violence. The drawings in pencil in this series measure 37.5 by 55.5 cm.

Helsinki 21.12. 2022, Ilkka Sariola

Visa Norros työskentele harvoin sarjojen parissa. Etupäässä hän tekee uniikkivedoksia yhdistäen usein eri tekniikoita yhteen kuvaan. Näin hän kuvaa työskentelyään: “Luopumalla sarjallisuudesta saan suuremman vapauden painettaessa ja voin päästä samaan spontaanisuuteen kuin maalarit. Työskentelen abstraktin taiteen parissa mutta kutsuisin sitä ennemminkin nonfiguratiiviseksi. Monet kuvistani ovat tummia, mutta olennaista niissä on valo, ei pimeys. Väri ei ole minulle itseisarvo, vaan kuvan synnyttänyt ja kuvasta syntyvä emootio.”

Visual artist Visa Norros (b. 1960) lives and works in Helsinki. The exhibition La clarté dans la confusion features printmaking using the following methods: carborundum, monotypic, lithography, embossed relief, as well as painting under glass. The works in the exhibition were completed in 2021-22 and, unlike graphic methods, are all single pieces. According to the artist, the title of the exhibition, La clarté dans la confusion, refers to the state of being and the work process, in which, after confusion, clarity is found.

Visa Norros rarely works on series. He mainly makes unique prints, often combining different techniques into a single image. This is how he describes his work: “By giving up seriality, I get greater freedom when printing and I can enter into the same spontaneity as painters. I work with abstract art, but I would rather call it nonfigurative. Many of my pictures are dark, but the essential thing about them is light, not darkness. For me, colour is not an intrinsic value, but the emotion that gave rise to the image and emerges from the image.”

visanorros.com

Turistit, 2022, öljyväri kankaalle, 83 x 210 cm.

Timo Tolosen öljyvärimaalauksissa urbaani Helsinki sykkii yöllisessä loistossaan. Talot seisovat tummina kuin vartiossa, ainoastaan joissain ikkunoissa näkyy himmeää valoa. Mainoskyltit, autojen valot ja sateessa kiiltävä asfaltti saavat pääosan tässä värikkäässä näytelmässä. Bensa-asemat houkuttelevat katujen kiitureita kirkkailla valoillaan. Varjoissa vaeltava jalankulkija voi tuntea itsensä sivulliseksi ja yksinäiseksi tässä karusellissa.

Näyttelyn lähes musta-valkoisissa taidokkaissa puupiirroksissa elävä viiva toimii kuin väri ja luo vahvaa tunnelmaa. Etsausten värit ja viivat tuottavat paikoitellen lähes psykedeelisiä maisemia, joita voisi kuvitella näkevänsä pitkäksi venähtäneen illan jälkeen.

Timo Tolonen (s. 1977) on iisalmelainen graafikko ja taidemaalari. Tästä huolimatta hän vangitsee pääkaupungin sykettä yhtä elävästi ja tunnistettavasti kuin paljasjalkainen helsinkiläinen.

Urban Helsinki pulsates in all its nocturnal brilliance in Timo Tolonen’s works in oil: buildings stand dark and brooding like a bodyguard, only in some windows is a dim light visible. Advertising signs, cars’ headlights and asphalt glistening in the rain play the lead role in the vibrant scene. With their dazzling lights petrol stations beckon the speeding chariots of the city streets. Pedestrians making their way in the shadows may well feel like lonely bystanders in this carousel.

In the masterly, almost black and white woodcuts on display in the exhibition there is a vigorous line that works like colour to create an animated atmosphere. The etchings’ colours and lines at times conjure up almost psychedelic landscapes, like something one might imagine having seen after a long night out on the town.

Timo Tolonen (born 1977), a native of Iisalmi, is a graphic artist and painter. Despite his origins, he captures the pulsating life of the capital just as vividly and recognizably as a born-and-bred Helsinki resident.

“Kollaasini vaikuttavat historiallisilta dokumenteilta, mutta faktat eivät näytä pitävän paikkaansa. Häiritsevät elementit ja yhteenkuulumattomuudet kolhivat toisiaan.

Nämä kuvat ovat kuitenkin totta, sillä jossain kaikki, mikä yleensä voi tapahtua luonnonlakien puitteissa, tapahtuu. Olemme olemassa monina eri versioina rinnakkaisissa maailmankaikkeuksissa.

Multiuniversumi on äärellinen tai ääretön määrä maailmankaikkeuksia, joka sisältää koko fyysisen todellisuuden ja sitä säätelevät lait. Muita, meidän maailmankaikkeutemme ohella multiversumiin kuuluvia kaikkeuksia kutsutaan rinnakkaisiksi maailmankaikkeuksiksi.

Multiversumin mahdollisuus on nostanut esiin monia niin tieteellisiä, filosofisia kuin teologisiakin kysymyksiä.”

Juha-Pekka Inkinen (s. 1955) on Helsingissä asuva ja työskentelevä valokuvaaja. Hän on julkaissut mm.
seuraavat valokuvakirjat: Pysäkkiaikakirjat sekä Miten tavarat ovat – sisustamisen toisinajattelijoita.

Alternative Pasts

’My collages are influenced by historical documents, but the facts don’t seem true. Disturbing and unrelated elements collide.

These paintings are nonetheless true to life because somewhere in them everything which could possibly occur within the bounds of the laws of nature does happen. We exist in many different versions in parallel universes.

The multiuniverse is a finite or infinite number of universes that comprises all physical reality and the laws which regulate it. Universes belonging to other multiuniverses existing alongside our own are called parallel universes.

The possible existence of a multiuniverse has been postulated repeatedly in connection with scientific, philosophical and technological questions.’

Juha-Pekka Inkinen (born 1955) is a photographer who lives and works in Helsinki. He has published a number of photography books including Pysäkkiaikakirjat (‘Station chronicles’) and Miten tavarat ovat — sisustamisen toisinajattelijoita (‘How objects are—interior decoration for dissidents’).