Video produced by Galleria A2, Arantzazu G. Bayon; Sound Design by Pietari Mikkonen.

The Dancer, 2022

Party II, 2022

Party I, 2001

To give or to receive, 2023

Madonna greets her demon, 2002

Herr Oberst, 2022

Anna Klausin taiteessa näkyy fetissien lumo

Anna Klausin retrospektiivinen näyttely Naamiohuveja täyttää kesäkuussa Galleria A2:n. Suomalaistaiteilija Klaus on maalannut fetissiaiheisia teoksia 1990-luvulta saakka, ja taiteilijan kolmen vuosikymmenen ajalle sijoittuvaan tuotantoon mahtuu mitä erilaisimpia variaatioita teemasta. Hän on käsitellyt teoksissaan niin fetissiasuja ja -tuotteita kuin omia versioitaan taidehistoriallista teoksista, maalannut sekä ryhmiä ja yksittäisiä muotokuvia. Klaus esiintyi vuoteen 2017 saakka nimimerkillä Anna Kuritus. Taiteilijan kuvasto avaa näkymän fetissien maailmaan ja sen käytäntöihin, mutta toimii samalla mainiona esimerkkinä eroottisen taiteen mahdollisuuksista ilmentää halujen ja identiteettien moninaisuutta.

Lateksi ja kumi ovat Klausin maalauksissa usein toistuvia materiaaleja. Molempien kiilto ja peittävyys saavat huolellisen käsittelyn, ja ne on kuvattu aistillisina ja eroottisesti latautuneina aineina, jotka kiehtovat ja kiihottavat. Kumi ja lateksi ovat kantajansa uniformu, mutta myös toinen iho. Samankaltaisen käsittelyn saavat seksuaaliset aktit, joita taiteilija kuvaa tavalla, jotka saavat katsojan hahmottamaan SM:n laajan kirjon ja sen kiehtovuuden. Kyse on rooleista ja niillä leikittelystä, koko kehon seksualisoitumisesta ja mielikuvituksesta. Klaus kuvaa aiheitaan lämmöllä ja intohimolla, ja välillä hieman ilkikurisestikin. Kysehän on fantasiasta, vaikka se onkin todellista ja merkityksellistä.

Klausin taiteen maailma on kuin halujen kaleidoskooppi, jossa erilaiset fetissit ja kiinnostukset saavat sijansa. Hänen taiteensa on sekä osallistuvaa että osallistavaa, kun katsoja sekä tutustuu fetissimaailmaan, mutta voi myös tunnistaa omia kiinnostuksenkohteitaan. Klausin tuotannossa oman sijansa saavat taidehistoriaa kommentoivat maalaukset, joissa taiteilija on toteuttanut oman versionsa tavalla, joka saa meidät näkemään taidehistoriallisen esikuvan uusin silmin. Hugo Simbergin Halla on muuttunut Klausin käsittelyssä tutkielmaksi sitomisesta ja siihen liittyvästä nautinnosta. Anna Klausin versio on kunnianosoitus historiallisen kollegansa teokselle, mutta se saa myös pohtimaan, miten reagoida Hallan fetisistiseen versioon ja, miten ylipäätään suhtautua taiteessa avoimeen seksuaalisuuteen. Tom of Finlandin tavoin Klaus luo oman mielikuvituksellisen ja seksuaalisen utopiansa, jonka äärellä jokainen voi miettiä omien kiinnostuksiensa luonnetta ja suhdettaan seksuaalisuuteen.

Anna Klaus (1959) on opiskellut maalausta 1970- ja 1980-luvuilla ja debytoi fetissimaalarina nimellä Anna Kuritus vuonna 1991. Hänen teoksiaan oli ensimmäistä kertaa esillä ulkomailla 1995. Hänen teoksiaan on nähty lukuisissa näyttelyissä ja niitä on hankittu muun muassa Museum Erotican (Kööpenhamina) ja lukuisiin yksityiskokoelmiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Galleria A2:n näyttely on retrospektiivinen katsaus Klausin taiteesta 1990-luvulta tähän päivään.

FT Juha-Heikki Tihinen

ANNA KLAUS: MASQUERADES

Anna Klaus’ art shows the magic of fetishes

Anna Klaus’ retrospective exhibition Masquerades will fill Gallery A2 in June. Finnish artist Klaus has been painting fetish-themed works since the 1990s, and her oeuvre spans three decades and includes a wide range of variations on the theme. She has worked with fetish costumes and products as well as her own versions of art history, painting both groups and individual portraits. Until 2017, Klaus painted under the pseudonym Anna Kuritus. The artist’s imagery opens up a view into the world of fetishes and its practices, but also serves as an excellent example of the possibilities of erotic art to embody the multiplicity of desires and identities.

Latex and rubber are recurrent materials in Klaus’s paintings. Both are carefully treated for their gloss and opacity and are depicted as sensual and erotically charged substances that fascinate and excite. Rubber and latex are the wearer’s uniform, but also another skin. A similar treatment is given to sexual acts, which the artist depicts in a way that makes the viewer perceive the broad spectrum of SM and its fascination. It is a question of roles and their playfulness, the sexualisation of the whole body and the imagination. Klaus describes her themes with warmth and passion, and sometimes with a touch of mischief. It is a fantasy, even if it is real and meaningful.

Klaus’s art world is like a kaleidoscope of desires, where different fetishes and interests take their place. Her art is both participatory and inclusive, as the viewer not only explores the world of fetishes, but can also identify their own interests. Klaus’s work includes paintings that comment on art history, in which the artist has realised her own version in a way that makes us see the art historical role model with new eyes. Hugo Simberg’s Halla has become, in Klaus’s treatment, a treatise on bondage and the pleasure that comes with it. Anna Klaus’s version is a tribute to the work of her historical colleague, but it also makes us wonder how to react to the fetishist version of Halla and how to deal with overt sexuality in art in general. Like Tom of Finland, Klaus creates her own imaginative and sexual utopia in which everyone can reflect on the nature of their own interests and their relationship to sexuality.

Anna Klaus (1959) studied painting in the 1970s and 1980s and made her debut as a fetish painter under the name Anna Kuritus in 1991. Her work was first exhibited abroad in 1995. Her work has been shown in numerous exhibitions and acquired by the Museum Erotica (Copenhagen) and numerous private collections in Europe and the United States. The exhibition at Gallery A2 is a retrospective of Klaus’s art from the 1990s to the present day.

Juha-Heikki Tihinen, PhD

ANNA KLAUS: MASKERADBALEN

Anna Klaus konst syns fetischens förtrollning

Anna Klaus retrospektiva utställning Maskeradbalen fyller i juni Galleriet A2. Den finska konstnären Klaus har målat fetischartade motiv från 1990-talet och i den produktion som består av verk från 30 års tid ryms de mest olikartade variationer kring temat. Hon har i sina verk behandlat såväl fetischdräkter och produkter som egna versioner av konsthistoriska verk, målat såväl grupper som enskilda porträtt. Klaus uppträdde fram till år 2017 under signaturen Anna Kuritus. Konstnärens bildverk öppnar en utsikt till fetischernas värld och dess tillämpningar, men fungerar samtidigt som ett utmärkt exempel på den erotiska konstens möjligheter att uttrycka lusternas och identiteternas mångfaldighet.

Latex och gummi är de material som ofta upprepas i Klaus målningar. Bägges glans och täckning får en noggrann behandling och är framställda som sinnliga och erotiskt laddade ämnen som faschinerar och eggar upp. Gummi och latex är sin bärares uniform, men även en annan hud. En liknande behandling får de sexuella akterna vilka konstnären skildrar på ett sätt som får betraktaren att gestalta SM:s omfattande spektrum och dess fascination. Det är fråga om roller och lek med dem, hela kroppens sexualisering och fantasi. Klaus skildrar sina motiv med värme och passion och emellanåt också lite illmarigt. Det är ju fråga om fantasi, även om den är verklig och betydelsefull.

Klaus konstvärld är som begärens kalejdoskop där de olika fetischerna och intressena får sin plats. Hennes konst är såväl deltagande som inkluderande då betraktaren både bekantar sig med fetischvärlden men även kan erkänna sina egna intresseobjekt. I Klaus produktion får de målningar sin egen plats som kommenterar konsthistorien där konstnären förverkligat sin egen version på ett sätt som får oss att se den konsthistoriska förebilden med nya ögon. Hugo Simbergs Halla har i Klaus behandling förändratsnsttill en studie av bindning och den därtill hörande njutningen. Anna Klaus version är en högaktning till sin historiska kollegas verk men den får en även att reflektera över hur reagera på Hallas fetischhistoriska version och hur överlag förhålla sig till den öppna sexualiteten i konsten. Likt Tom of Finland skapar Klaus sin egen fantasifulla och sexuella utopi vid vilken envar kan fundera över sina egna intressens karaktär och relation till sexualiteten.

Anna Klaus (1959) har studerat måleri på 1970- och 1980-talen och debuterade som fetischmålare under namnet Anna Kuritus år 1991. Hennes verk visades för första gången utomlands 1995. Hennes verk har funnits till påseende på talrika utställningar och de har inskaffats bland annat till Museum Erotica (Köpenhamn) och talrika privatsamlingar i Europa och USA. A2-galleriets utställning är en retrospektiv återblick på Klaus konst från 1990-talet till i dag.

FD Juha-Heikki Tihinen

The Well of Being, 2023, ink, oil and oil pastel on canvas, 80 x 80 cm

Manifesto, 2023, ink, oil and oil pastel on canvas, 200 x 200 cm

The Body Keep the Score, 2023, oil, oilpastel and ink on canvas, 85 x 85 cm

Olen liian rakastunut maalaamiseen elääkseni sen kanssa rauhassa.

Kuvataiteilija Taira Tigerille näyttelyn nimi Wanderlust tarkoittaa sananmukaisesti vahvaa halua vaeltaa ja tutkia maailmaa. Loputon määrä eri vaihtoehtoja ja valintoja vievät häntä maalaamisessa kohti tuntematonta, hetkeä, jolloin työ on valmistunut. Työskentely on hänelle seikkailua, tutkimusta ja taistelua. Visuaalisen epätäydellisyyden ihanuus maalauksessa on samaa kuin epätäydellisyyden ja keskeneräisyyden hyväksyminen elämässä. Maalausprosessi on hänelle oman identiteetin prosessoimista: henkilökohtaiset muutokset elämässä heijastuvat suoraan teosten syntymiseen.

Taira Tigerin näyttelyssä on esillä öljyvärimaalauksia viimeisen vuoden ajalta. Edeltäneessä näyttelyssä olleet musteella maalatut lähes yksiväriset teokset saivat taiteilijassa kaipuun vahvojen muotojen ja värien pariin. Kaikki käyttämättä jäänet viivat tulivat myös mukaan. Teoksissa risteilevät öljypastelleilla ja öljyväreillä maalatut, tai eri tavoin pyyhityt ja raapustetut, pintaa jakavat verkostot. Kaikki tunteet, kuten epävarmuus, turhautuminen, ilo ja onnellisuus ovat niissä mukana.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus Taike

I am too in love with painting to live with it in peace.

For visual artist Taira Tiger, the title of the exhibition Wanderlust refers to a strong desire to wander and explore the world. The endless abundance of options and the choice between them drives her painting towards the unknown, towards the moment when the work is finished. For her, working is an adventure, an exploration, and a struggle. The beauty of visual imperfection in painting is the same as the acceptance of imperfection and incompleteness in life. For Taira, the process of painting is a processing of her own identity: personal changes in life are directly reflected in the creation of her works.

Taira Tiger´s exhibition features oil paintings from the year 2022. The almost monochrome works in ink in the previous exhibition made the artist long for strong forms and colours. All the unused lines came in. The works intersect with networks of surfaces painted with oil pastels and oil paints, or erased and scribbled in various ways, dividing the surface. All emotions, such as uncertainty, frustration, joy, and happiness are present in them.

Taira Tiger (b. 1970 Helsinki) graduated as a visual artist from the Lahti Institute of Design and Art in 2014 and as a painter from the Free Art School in 2003. She lives and works in Helsinki. Tiger has held numerous solo exhibitions in Finland and participated in group exhibitions in Finland and abroad.

The exhibition has been supported by the Arts Promotion Centre Finland (Taike)

Kevät tulee vielä jonakin päivänä, 2023, 220×220 cm, orgaaniset värit riisipaperille ja pellavalle 

Satu Kalliokuusen näyttely käsittelee sitä, mitä olemme saaneet perinnöksi esivanhemmiltamme, mitä siitä on jäljellä ja mitä siitä jää jälkeläisillemme. Kalliokuusi on kehittänyt omaa kuvataiteen työskentelytapaansa vuosikymmenten ajan tutkien muun muassa luonnonpigmenttejä. Tämä lähestymistapa on nyt ajankohtaistunut  vallitsevan uusmateriaalisen filosofian myötä myös taidemaailman konteksteissa. Näyttelyssä on mukana maalauksia ja veistoksia, jotka on valmistettu kierrätys- ja luonnonmateriaaleista maalausten väriaineita myöten. Teoksissaan Kalliokuusi pohtii ihmisen ja luonnon spiritualiteettista suhdetta, esivanhemmiltamme saamaamme perintöä, luontoa ja suhdettamme siihen.

Näyttelyn keskeistä aineistoa on kansanperinteen aiheet ihmisen ja luonnon yhteydestä, jossa ero ihmisen, muun luonnon ja luonnon henkien välillä on liudentunut. Kalliokuusi nostaa perinteestä kuva-aiheita ja teemoja nykytaiteen kielelle ja nykykulttuurin kontekstiin siten, että taiteen kokijoilla on mahdollisuus tavoittaa tunne kulttuurisesta jatkuvuudesta, yhteydestä rikkaaseen kulttuuriperintöömme. Hän käsittelee teemojaan transkulttuurisessa situaatiossa:  kulttuurisia vaikutteita on Itä-Suomesta, Lapista ja Virosta..

Kalliokuusi on luontoaktivisti ja hänen teemansa ovat glokaaleja, ne sijoittuvat paikallisen ja maapallollisen leikkauspisteisiin, esimerkiksi kaivoskiistat ja metsäpolitiikka. Nämä teemat ovat ajankohtaisia kansainvälisen ympäristöpoliittisen nykytaiteen kentässä.

TAITEILIJATAPAAMINEN su 14.5.2023 Satu Kalliokuusi on galleriassa klo 12-16 kertomassa teoksistaan.

Satu Kalliokuusi (s. 1965 Kouvola) on helsinkiläinen taidemaalari ja kuvataiteilija. Kalliokuusi toimii kuraattorina Art Äkäslompolon nykytaide, yhteisö- ja ympäristötaideprojektissa Kolarissa yhteistyössä Lapin taiteilijaseuran kanssa, sekä Helsingin Taiteilijaseuran kansainvälisissä yhteistyöprojekteissa. Lisäksi hän kuuluu Taivaalliseen Akatemiaan, joka on Outi Heiskasen aikoinaan kokoama taiteilijaryhmä.

LEGACY II: Unde Sitis? Where do you come from?

What are the remains of our ancestors’ inheritance? What will be left to our descendants? These are the questions proposed by Satu Kalliokuusi in this exhibition. Kalliokuusi has worked as a professional visual artist for decades, developing a style based on the research and use of natural pigments, ecological materials, and organic painting techniques. She can be considered a pioneer in the advent of new materials philosophy in contemporary art. The exhibition features paintings and sculptures made from recycled and natural materials, including organic dyes.

The main theme is the folklore tradition derived from the connection between man and nature: the spirits (ESSENCE) of man and nature dissolve and become one. Kalliokuusi elevates tradition to the language of contemporary art and culture, allowing the viewer to feel the continuity and bond with our rich cultural heritage. Her influences come from Eastern Finland, Lapland, and Estonia.

Kalliokuusi is an environmental activist: in her work she often deals with themes such as local mining disputes and forestry policy. These are central subjects in contemporary environmental art.

ARTIST MEETING Sun 14.5.2023 Satu Kalliokuusi will be in the gallery from 12–16, taking us through the exhibition’s works and applied techniques.

Satu Kalliokuusi (b. 1965 in Kouvola), Helsinki-based painter and visual artist. She has acted as curator and project director for Art Äkäslompolo Contemporary Art Community and different environmental art projects in cooperation with the Lapland Artists’ Association (Kolari). She has also worked in various Helsinki Artists’ Associations international cooperation projects. Kalliokuusi is a member of the Outi Heiskanen’s Heavenly Academy art collective.

Hilja Pärssinen, 2020, mixed media on paper,  61 x 91 cm

Teokseni käsittelevät katoavaisuutta, historian kirjoituksen subjektiivisuutta ja ihmiskunnan kehityksen aaltoilua. Kuvaan unohdettuja ihmisiä, niin tavallisia kuin vaikutusvaltaisiakin, niin kuvitteellisia kuin oikeasti eläneitä, unohtuneita ja myöhemmin löydettyjä. Kiinnitän huomioni erityisesti unohdettuihin ja pois pyyhittyihin naisiin.

Yksi tapa kunnioittaa tavallisia unohdettuja ihmisiä ja heidän kohtaloitaan on sepittää tarinoita, jotka perustuvat johonkin tiettyyn aikakauteen ja ympäristöön liittyviin faktoihin. Näin voidaan ajatella että kuvitellun hahmon kaltainen henkilö on todella ollut olemassa. Myös suullisella perimätiedolla on tärkeä rooli. Sen ansiosta iänikuinen sukupolvien ketju elää vahvana sisällämme.

Kuvissani laskostuva kangas symboloi historiaa siitä näkökulmasta josta me sitä kulloinkin katsomme. Teoksissani kankaalla on naisen rooliin kietoutuva merkitys myös vaatteena, jonka peittävyys ja paljastavuus ovat usein olleet naisia kontrolloimaan pyrkivien ihmisten näkökulmasta tärkeitä kysymyksiä. Toisaalta naisilta vaaditaan kauneutta ja paljasta pintaa ja toisaalta taas heidän odotetaan peittävän itsensä ollakseen uskottavia.

On harhaanjohtavaa olettaa, että menneisyys olisi pelkän epätasa-arvon aikaa ja että tasa-arvo olisi keksitty vasta lähihistorian aikana. Molempia on ollut aina. Esimerkiksi nykyinen ei-binäärinen käsityksemme sukupuolesta ei ole maailmanlaajuisella tasolla mikään uusi asia. Menneisyyden epätasa-arvon korostamiseen sisältyy myös se vaara, että sillä saadaan nykyiset tasa-arvo-ongelmat näyttämään vähäpätöisiltä. Pahimmillaan sellainen voi johtaa takapakkiin.

Historialliset vaikuttajat ovat elintärkeitä esikuvia uusille sukupolville. Joka kerta kun arvokkaita asioita tuhoutuu, lohdullista on se, että jäljelle jää tarina. Emme saa kadottaa tarinoita, jotka kertovat luontaisesta taipumuksestamme toimia moraalisesti oikein. Tarvitsemme kokonaisemman kuvan historiasta.

-Aino Keinänen

What remains is a story

My works deal with transience, the subjectivity of history’s chronicles, and the ripple of human development. I portray forgotten people – both ordinary and influential, imaginary, and real – that are finally discovered. I particularly focus on forgotten and erased women.

I make up stories based on real episodes from a particular historical era, placing ordinary people and their destiny in the middle of the narrative. Oral tradition plays an important role keeping alive the existence of past generations and their mark in our times.

In my paintings, cloth symbolizes history from today´s perspective. Fabric is strongly connected with the role of women throughout history: by covering women´s bodies with fabric or removing it to reveal their nakedness, patriarchal societies have tried to control women´s lives. Women must wear discreet clothes to be credible, but underneath those clothes there must be a perfect body, shaped by the dictate of beauty imposed on women.

Assuming that the past was a time of mere inequality, and that equality has only been invented in recent history is misleading. Both have always coexisted.

Historical figures and personalities are vital role models for the new generations to come. Valuable historical events are forgotten and what remains is a story. We must not lose the stories that tell about our innate tendency to act morally right. A more complete picture of history is needed.

-Aino Keinänen

Deemi-näyttelyn nimi viittaa populaatioon sekä yksilön ja yhteisön – alkion ja joukon – väliseen suhteeseen. Näyttely koostuu valokuvasarjoista, joiden aiheena on esimerkiksi lapio, hammasharja, kirja tai jakkara. Näyttelyn teokset esittävät aiheensa suoraan, mutta ne ovat myös vertauskuvia ihmisistä ja ihmisyhteisöistä.

Deemi-näyttely koskettelee ilmiötä, jossa yksittäinen ilmentymä mielletään osaksi laajempaa kokonaisuutta. Usein todellisuus liian runsaslukuisine yksityiskohtineen näyttäytyy kaaoksena ja hallinnan tunne menetetään. Tästä muodostuu tarve yleistää ilmentymiä, yritys luoda järjestystä luokittelemalla asioita. Tämä prosessi harvoin tekee oikeutta yksittäiselle ilmentymälle. Yhteisö ja sen toimivuus on ensisijaista, mutta myös yksilön olemassaolon ainutlaatuisuuden ja ainutkertaisuuden tunnistaminen on tärkeää.

Näyttelyn teosten lähtökohtana on yksinkertaiset, pelkistetyt visuaaliset havainnot. Nämä irralliset kuvalliset ideat on yhdistetty näyttelyn teeman alle yhdeksi kokonaisuudeksi.

Antti Haapio (s. 1964) on tamperelainen valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja. Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastot.

anttihaapio.com

DEME

The name Deme refers to a population and a relationship of an individual and society. The exhibition consists of a series of photographs with one subject – for example a shovel, a toothbrush, a book or a stool – that is a direct metaphor explaining people and human communities.

In the Deme exhibition a single manifestation is perceived as part of a larger whole. The sense of control is lost inside a chaotic reality composed by far too many details. From this arises the need to generalize manifestations, an attempt to create order by classifying things.The priorities are the community and its functionality, but it is also important to recognize the uniqueness of each individual’s existence.

The works presented are based on simple, streamlined visual observations, that have been transformed into a single whole: Deme.

Antti Haapio (b.1964) is a photographer and photography teacher based in Tampere. The exhibition has received the support of the Arts Promotion Centre Finland TAIKE and the Finnish Cultural Foundation Pirkanmaa Fund.

anttihaapio.com