Saara Lakso: Paradise

Rau­kei­na makoi­le­via olen­to­ja ympä­röi­vät tukah­dut­ta­vat tava­ra­me­ret ja kuk­kien peit­tä­mät rau­niot. Kimal­ta­vis­ta aar­teis­ta muo­dos­tuu inhot­ta­va mas­sa tar­pee­ton­ta hyl­ky­ta­va­raa. Maa­il­man­lo­pun jäl­keen kaik­ki pelot ovat menet­tä­neet muo­ton­sa; ne ovat vain hau­rai­ta hal­kea­mia unoh­de­tuis­sa talois­sa, mil­joo­nis­sa väreis­sä kuk­ki­vaa kas­vus­toa, sin­nik­kääs­ti kas­va­vaa homet­ta, muis­toe­si­nei­tä toi­ses­ta ajas­ta. Kuol­leet­kaan eivät ole aivan kuol­lei­ta. He ovat ensim­mäi­siä ja vii­mei­siä, kau­nii­ta hir­viöi­tä, eikä hei­dän maas­saan ole huolta.

PARA­DI­SE on maa­il­man­lop­pu­fan­ta­sia, jos­sa hat­ta­ran­vä­ri­nen kitsch- este­tiik­ka koh­taa zom­bi­lef­fo­jen kuvas­ton. Ins­tal­laa­tioi­den ja maa­laus­ten zom­bi­hah­mois­sa näyt­täy­tyy laman ja ilmas­to­krii­sin kes­kel­lä kas­va­neen suku­pol­ven pel­ko­ja ja niis­tä kum­pua­vaa vieh­ty­mys­tä dys­to­pi­aan. Suku­pol­vi­ko­ke­mus sir­pa­lei­sis­ta ja epä­var­mois­ta tule­vai­suu­den näky­mis­tä pur­kau­tuu unen­omai­sik­si kuvik­si maailmanlopusta.

Lak­son teok­set ovat vii­me vuo­si­na käsi­tel­leet eri näkö­kul­mia kau­hun loh­dul­li­suu­teen, vai­na­ja­pe­rin­tei­siin ja zom­bin hah­moon pop-kult­tuu­ris­sa. PARA­DI­SE onkin poh­jim­mil­taan rak­kau­den­tun­nus­tus kau­hu­kult­tuu­ril­le. Kau­hu­ku­vas­ton hil­li­tön gore ja makaa­be­rius toi­mii pur­kau­tu­mis­kei­no­na todel­li­suu­den kipu­pis­teil­le. Se on pako­paik­ka, jos­sa häi­rit­se­vät­kin kuvat voi­vat kät­keä sisäl­leen jotain herkkää.

Saa­ra Lak­so (s.1989) on 2015 Kuva­tai­dea­ka­te­mial­ta val­mis­tu­nut kuva­ta­tei­li­ja, joka työs­ken­te­lee maa­lauk­sen, ins­tal­laa­tioi­den, sar­ja­ku­van ja teks­tii­li­tai­teen paris­sa. Hänen teos­ten­sa aiheis­tos­sa yhdis­ty­vät kar­ja­lai­nen kan­san­pe­rin­ne, queer-tee­mat ja kauhukulttuuri.

 

Saa­ra Lakso’s PARA­DI­SE is an apoca­lyp­tic fan­ta­sy, whe­re cot­ton can­dy colou­red kitsch meets the gory aest­he­tic of zom­bie films. The mor­bid cha­rac­ters in the artwork reflect the anxie­ties of a gene­ra­tion grown during mul­tiple eco­no­mic depres­sions and the rising cli­ma­te cri­sis. The gene­ra­tio­nal expe­rience of a frag­men­ted, uncer­tain futu­re unra­vels into dream­li­ke visions of the apocalypse.

Lakso’s artwork in recent years has explo­red the cha­rac­ter of a zom­bie in popu­lar cul­tu­re and the many tra­di­tions regar­ding death in folklo­re. PARA­DI­SE is essen­tial­ly a love let­ter to hor­ror cul­tu­re. The macabre gore depic­ted in the artwork is a way to reflect the hor­rors of the pain­ful rea­li­ty. Hor­ror is a refu­ge whe­re even the most dis­tur­bing ima­ges can conceal somet­hing delica­te and vulnerable.

Saa­ra Lak­so (b.1989) is a North Kare­lia born artist wor­king in Hel­sin­ki. Lak­so gra­dua­ted with a Mas­ter of Fine Arts degree from The Aca­de­my of Fine Arts Hel­sin­ki in 2015. Lak­so works with pain­ting, ins­tal­la­tion, comics and tex­ti­le art. The the­mes in Lakso’s works revol­ve around Kare­lian folklo­re, queer the­mes and hor­ror culture.

Sanna Juujärvi-Bremer: SYMPTOMS

Luon­to on tai­tee­ni perus­ta. Maa­laan öljy­vä­rein eläi­miä ja kas­ve­ja, jot­ka maa­laus­pro­ses­sin ede­tes­sä muun­tu­vat usein sur­rea­lis­ti­seen suun­taan. Minul­le on luon­tais­ta käsi­tel­lä ihmi­syyt­tä eläi­men hah­mon kaut­ta. Käär­meet, hedel­mät ja kas­vil­li­suus sym­bo­loi­vat puu­tar­han kiel­let­ty­jä hedel­miä. Ne vies­ti­vät elä­män ris­ti­rii­dois­ta, jois­sa hou­kut­te­le­va ja her­kul­li­nen voi muut­tua luo­taan­työn­tä­väk­si ja etäännyttäväksi.

Koen, että minus­sa ja tai­tees­sa­ni vai­kut­taa kak­si vas­tak­kais­ta, hyvin lap­pi­lais­ta teki­jää; kes­kiyön aurin­ko ja kaa­mos. Teok­sii­ni ikuis­te­tut het­ket kuvas­ta­vat sitä tun­nel­maa, kun sei­soo yksin kau­ka­na kor­ves­sa suol­la, jos­sa hil­jai­suus sat­tuu korviin.

 

San­na Juu­jär­vi-Bre­mer on Kemi­jär­ve­läis­läh­töi­nen, nyky­ään Kirk­ko­num­mel­la asu­va tai­tei­li­ja. Hän on val­mis­tu­nut kuva­tai­tei­li­jak­si Turun ammat­ti­kor­kea­kou­lun tai­dea­ka­te­mias­ta vuon­na 2018, ja opis­ke­lee täl­lä het­kel­lä vii­meis­tä vuot­ta kuva­tai­de­kas­va­tuk­sen eril­lis­mais­te­ri­kou­lu­tuk­ses­sa Aal­to-yli­opis­tos­sa. Hän on jäse­ne­nä mm. tai­de­maa­la­ri­lii­tos­sa, Lapin tai­tei­li­ja­seu­ras­sa sekä Espoon tai­tei­li­ja­kil­las­sa. Aikai­sem­pia yksi­tyis­näyt­te­lyi­tä Juu­jär­vi-Bre­mer on jär­jes­tä­nyt ympä­ri Suo­men mm. Rova­nie­mel­lä, Oulus­sa ja Hel­sin­gis­sä, sekä Ber­lii­nis­sä gal­le­ria Plei­kus­sa. Hänen teok­si­aan on mm. Rova­nie­men tai­de­museon, sekä Män­ty­har­jun kun­nan kokoelmissa.

www.sjuujarvi.wix.com/juujarvibremer

Miika Nyyssönen: Traveler´s Systems

Innos­tuin ris­tik­ko­ra­ken­tees­ta maa­lauk­sen muo­don läh­tö­koh­ta­na resi­dens­si­mat­kal­la­ni Sak­sas­sa vuon­na 2018. Kerä­sin pää­asias­sa itäi­sen Sak­san alueil­ta kuva­ma­te­ri­aa­lia nk. fachwerk-tyy­li­sis­tä talois­ta. Raken­nuk­sis­sa sei­nä­pin­ta jakau­tuu muo­toi­hin, jois­sa raken­teel­li­nen käy­tän­tö ja koris­teel­li­suus koh­taa­vat. Pala­sin Sak­saan vuot­ta myö­hem­min syven­tääk­se­ni suh­det­ta­ni tähän aineistoon.

Perin­tei­sen kes­kieu­roop­pa­lai­sen ris­tik­ko­ra­ken­neark­ki­teh­tuu­rin muo­dot ja tila­jaot — dia­go­naa­lien ja neli­kul­mioi­den yhdis­tel­mät, val­koi­sen ja kir­kas­vä­ri­sen tilan erias­tei­set vaih­te­lut — tuli­vat kuval­li­sik­si työ­ka­luik­se­ni. Näis­tä kerää­mis­tä­ni ark­ki­teh­tuu­rin yksi­tyis­koh­dis­ta käsin maa­laan kuvas­toa, jol­la on yhty­mä­koh­tia usei­siin moder­nin tai­teen kuval­li­siin ilmai­su­ta­poi­hin, mut­ta myös omaan itsee­ni leik­ki­vä­nä ja häm­mäs­te­le­vä­nä ihmisenä.

Maa­lauk­sis­sa esiin­tyy epä­täy­del­li­siä, toi­si­aan sivua­via ja kes­ke­nään neu­vot­te­le­via sys­tee­me­jä. Nämä jär­jes­tel­mät luo­vat struk­tuu­rin, jon­ka havain­not ja ana­lyy­si ovat pis­tä­neet alul­le. Näyt­te­ly seu­raa tee­maa, jon­ka edel­tä­vä näyt­te­ly­ni Tra­ve­ler’s Struc­tu­res aloit­ti kevääl­lä 2021 Gal­le­ria Pogos­sa Helsingissä.

Näyt­te­lyä on tuke­nut: Tai­ke, Suo­men Kulttuurirahasto

 

I beca­me fasci­na­ted by fra­mework buil­dings as an ins­pi­ra­tion for pain­ting during my resi­dence in Ger­ma­ny in 2018. I made drawings of half-tim­be­red houses or Fachwerk­hä­user, princi­pal­ly in eas­tern Ger­ma­ny. The wall sur­faces of the buil­dings are divi­ded into forms in which struc­tu­ral use and deco­ra­ti­ve effect meet. I retur­ned to Ger­ma­ny the fol­lowing year to dee­pen my unders­tan­ding of the material.

Tra­di­tio­nal half-tim­be­red arc­hi­tec­tu­re in cent­ral Euro­pe exhi­bits forms and divi­sions of space—combinations of dia­go­nals and qua­drangles, dif­fe­rent varia­tions of whi­te and light colou­red areas—that beca­me my pic­to­rial tools. Based on the arc­hi­tec­tu­ral mate­rial that I col­lec­ted, my pain­tings display points of con­ver­gence with many forms of visual expres­sion emplo­yed in modern art. They also reflect the aspect of my per­so­na­li­ty that is play­ful and full of wonder.

The pain­tings repre­sent imper­fect sys­tems that touch and are in dia­lo­gue with one anot­her. The­se crea­te the struc­tu­re which is the result of obser­va­tion and ana­ly­sis. The exhi­bi­tion car­ries on a the­me I explo­red in my pre­vious show, ‘Tra­ve­ler’s Struc­tu­res’, that was moun­ted in spring 2021 at Gal­le­ria Pogo in Helsinki.

The pre­sent exhi­bi­tion is sup­por­ted by Arts Pro­mo­tion Cent­re Fin­land (Tai­ke)

Miik­Ny – Mii­ka Nyys­sö­nen Artworks, Grap­hic design, photography, ….

 

 

 

Antti Keitilä: Nokipiirroksia (Studio)

Olen piir­tä­nyt pala­val­la koi­vun tuo­hel­la pape­ril­le. Tuo­hi ei kos­ke­ta pape­ria vaan savus­sa ole­va noki tart­tuu pape­riin. Liek­ki ja käden­lii­ke yhdes­sä teke­vät piir­ros­jäl­jen ja muo­dos­ta­vat kuvan. Kut­sun tätä tek­niik­kaa noki­piir­rok­sek­si. Haluan käyt­tää sanaa piir­tä­mi­nen maa­laa­mi­sen sijaan.

Aloi­tin tek­nii­kan kehit­tä­mi­sen vuon­na 2018 kip­si­muo­tin nokea­mis­ko­ke­mus­ten innoit­ta­ma­na. Kir­ja­sin­me­tal­li­va­lu­ja var­ten kip­si­muot­ti kos­teuse­ris­te­tään nokea­mal­la. Olen usein ihail­lut noki­jäl­kiä val­koi­sel­la kip­sil­lä ja miet­ti­nyt miten voi­sin käyt­tää tätä taiteessani.

Käy­tän työs­ken­te­lys­sä­ni hyväk­si tek­nii­kan sat­tu­man­va­rai­suut­ta. Par­haim­mil­laan lop­pu­tu­los yllät­tää ja ilah­dut­taa. Sat­tu­ma on hyväk­syt­tä­vä tasa­ver­tai­sek­si työkaveriksi.

Näyt­te­lyä on tuke­nut Visek ja Taike

 

Soot Drawings

I make drawings on paper using bur­ning birch bark. Alt­hough the birch bark does not come into direct con­tact with the paper, the soot con­tai­ned in the smo­ke adhe­res to the sur­face. The fla­me and move­ment of my hand toget­her crea­te the lines of the drawing and form the ima­ge. I call this tech­nique soot drawing, for I pre­fer to use the word ‘drawing’ rat­her than ‘pain­ting’.

I began to deve­lop the tech­nique in 2018. I was ins­pi­red by expe­rience of applying soot to a plas­ter mould. In cas­ting metal type a plas­ter mould is made resis­tant to mois­tu­re by the use of soot. I was int­ri­gued by the traces of soot left on the whi­te plas­ter and con­si­de­red how I might use this process in my work.

I take advan­ta­ge of the technique’s ran­dom cha­rac­ter. At best the result surpri­ses and enc­hants. Chance should be accep­ted as an equal workmate.

The pre­sent exhi­bi­tion is sup­por­ted by VIsek and Arts Pro­mo­tion Cent­re Fin­land (Tai­ke)

Lotta Esko: Medeia M(others)

Pho­to: Mar­ko Mäkinen

Medeia M(others) on näyt­te­ly, joka pureu­tuu äiti­myyt­tiin ja pahaan äitiy­teen. Näyt­te­lyn teok­sis­sa on käy­tet­ty mate­ri­aa­li­na muun muas­sa lasia ja video­ta. Niis­sä tut­ki­taan ruu­miil­lis­ta äitiyt­tä ja Medeia- myyttiä.

Myyt­tiin sisäl­tyy äärim­mäi­nen tabu äitiy­den syn­kis­tä puo­lis­ta, joi­den­kin tul­kin­to­jen mukaan hän tap­poi omat lap­sen­sa. Medeian toi­mi­mi­nen vas­toin ihan­net­ta loput­to­miin uhrau­tu­vas­ta äitiy­des­tä on var­maan kan­na­tel­lut Medeia myyt­tiä vuo­si­tu­han­sia ja sai minut­kin sii­hen tart­tu­maan. Ihan­ne uhrau­tu­vas­ta äitiy­des­tä on ras­kaas­ti ris­ti­rii­das­sa työl­leen omis­tau­tu­van tai­tei­li­jan ihan­tee­seen, Lot­ta Esko kertoo.

Eskon näyt­te­ly käsit­te­lee myös aikam­me ihan­net­ta inten­sii­vi­ses­tä van­hem­muu­des­ta, jos­sa äitiyt­tä täy­tyy tukea kas­va­tuk­sen asian­tun­ti­joil­la, tie­dol­la ja ohjauk­sel­la. Inten­sii­vi­seen äitiy­teen ja sen taus­tal­la ole­vaan kiin­ty­mys­suh­de­teo­ri­aan liit­tyy käsi­tys van­hem­pien deter­mi­nis­ti­ses­tä vai­ku­tuk­ses­ta lap­sen tule­vai­suu­teen. Näin ollen kas­vat­ta­jien kai­kis­ta valin­nois­ta tulee moraa­li­ses­ti latau­tu­nei­ta. Tämä tulee kysy­myk­se­nä taas hyvin lähel­le Medeia myyt­tiä ja oman lap­sen vahingoittamista.

Lot­ta Esko (MA 2003 Aal­to-yli­opis­to) työs­ken­te­lee kuva­tai­teen ja esit­tä­vän tai­teen paris­sa. Eskon tai­teel­li­nen työ poh­jaa maa­laus­tai­tee­seen, mut­ta vii­me vuo­si­na hän on käyt­tä­nyt mate­ri­aa­lei­na myös lasia ja video­ta. Hän on pitä­nyt yksi­tyis­näyt­te­lyi­tä Hel­sin­gis­sä, Ams­ter­da­mis­sa ja Toron­tos­sa ja osal­lis­tu­nut yhteis­näyt­te­lyi­hin mm. Hel­sin­gis­sä, Rova­nie­mel­lä, Ber­lii­nis­sä ja New Yor­kis­sa. Venet­sian Bien­naa­lin 2012 nyky­musii­kin fes­ti­vaa­leil­le Esko teki lavas­tus- ja pukusuun­nit­te­lun Kris­tii­na Heli­nin ohjaa­maan nyky­oop­pe­raan ”Serial Sevens”.

 

Medeia M(others) explo­res mot­her­hood and the rela­ted myths around evil mot­hers. The exhi­bi­tion inclu­des glass sculp­tu­res and an accom­pa­nying video work that furt­her exa­mi­ne both phy­sical mot­her­hood as well as the myth of Medeia.

Accor­ding to some interpre­ta­tions, Medeia kil­led her own children thus com­mit­ting the ulti­ma­te taboo. It is a tale that is as much a fable as it is an alle­go­ry for deep mater­nal guilt. It is set to act as a deter­rent and a war­ming. ‘Her actions in cont­ra­dic­ting the ideal of an end­less­ly self-sac­ri­ficing mot­her must have sus­tai­ned the myth for mil­len­nia. The ideal of a self-denying mot­her is very much at odds with that of an artist who is dedica­ted to her work’, says Lot­ta Esko. 

Esko’s exhi­bi­tion discus­ses the con­tem­po­ra­ry ideal of inten­si­ve paren­ting, in which mot­hers must be sup­por­ted with know­led­ge and gui­dance by educa­tio­nal experts. Inten­si­ve paren­ting and its under­lying attach­ment theo­ry are accom­pa­nied by the idea of the deter­mi­nis­tic influence of parents on a child’s futu­re. Thus, all the choices made by parents beco­mes moral­ly char­ged. This again ties into the myth of Medeia of impac­ting one’s own child.

Lot­ta Esko (MA 2003 Aal­to Uni­ver­si­ty) works in the visual and per­for­ming arts. Esko’s oeuv­re has focused on pain­ting, but in recent years she has also used glass and video as mate­rials. She has had solo exhi­bi­tions in Hel­sin­ki, Ams­ter­dam and Toron­to and par­tici­pa­ted in joint exhi­bi­tions in a num­ber of other venues inclu­ding Hel­sin­ki, Rova­nie­mi, Ber­lin and New York. For the 2012 Venice Bien­na­le Con­tem­po­ra­ry Music Fes­ti­val, Esko crea­ted a set and cos­tu­me design for the con­tem­po­ra­ry ope­ra Serial Sevens direc­ted by Kris­tii­na Helin.

Näyt­te­lyä on tuke­nut Tai­ke / The exhi­bi­tion has been sup­por­ted by the Arts Pro­mo­tion Cent­re Finland.