Hetki / Moment, 2022, akryyli, spraymaali ja öljy kankaalle, 100 x 81 cm

Photos: Timo Sguazzin, Jari Järnström

Jari Järnström: Hetki – maalauksia

Aloi­tan teos­ten maa­laa­mi­sen akryy­li- ja spray­maa­lein action pain­ting ‑tek­nii­kal­la, jol­la syn­tyy vapaa­ta abstrak­tio­ta ja jos­sa het­kel­li­syys pää­see esil­le. Käy­tän mär­kää märäl­le ‑tek­niik­kaa. Tämän pääl­le jat­kan öljy­vä­reil­lä hitaam­min ja har­ki­tum­min. Abstrak­ti ja figu­ra­tii­vi­nen koh­taa­vat samas­sa kuvas­sa. Teos­te­ni kan­ta­via tee­mo­ja ja aihei­ta ovat ihmi­nen ja ihmi­syys, sekä eri­näi­set viit­tauk­set ava­ruu­teen ja popu­laa­ri­kult­tuu­riin. Vii­te­ma­te­ri­aa­li­na käy­tän inter­ne­tis­tä löy­tä­mää­ni kuva­ma­te­ri­aa­lia, jota häi­vy­tän niin ettei kuvan alku­pe­rää enää voi tunnistaa.

Yksi­tyis­näyt­te­ly­ni ”Het­ki” Hel­sin­gis­sä Gal­le­ria A2:ssa koos­tuu maa­lauk­sis­ta, jot­ka ovat syn­ty­neet vii­mei­sen vuo­den aika­na. Olen pyr­ki­nyt nyt ilma­vaan ja raik­kaa­seen väri-imai­suun monen vuo­den rus­kean värin käy­tön jäl­keen. Mus­ta väri tuo som­mit­te­luun kont­ras­tia pas­tel­li­sä­vy­jen rin­nal­le. Maa­laus­te­ni ihmis­hah­mot ovat sul­keu­tu­neet omiin aja­tuk­siin­sa ja hei­tä ympä­röi värisumu.

 Jari Järn­ström on hel­sin­ki­läi­nen tai­de­maa­la­ri (s.1960 Lah­ti) ja opis­ke­li kuva­tai­det­ta Ori­ve­den Opis­ton kuva­tai­de­lin­jal­la, Kan­kaan­pään tai­de­kou­lus­sa ja Kuva­tai­dea­ka­te­mias­sa (nyk. Tai­dey­li­opis­ton Kuva­tai­dea­ka­te­mia), jos­ta hän val­mis­tui kuva­tai­teen mais­te­rik­si vuon­na 2003. 

 Järn­ström on pitä­nyt vii­me vuo­si­na noin yhden yksi­tyis­näyt­te­lyn vuo­des­sa ja osal­lis­tu­nut usei­siin ryh­mä- ja yhteis­näyt­te­lyi­hin niin koti­maas­sa kuin ulko­mail­la. Yhteis- ja ryh­mä­näyt­te­lyi­hin ulko­mail­la hän on osal­lis­tu­nut Ruot­sis­sa, Tans­kas­sa, Viros­sa, Lat­vias­sa, Venä­jäl­lä, Sak­sas­sa, Rans­kas­sa, Bri­tan­nias­sa, Ita­lias­sa, Unka­ris­sa, Por­tu­ga­lis­sa, Bra­si­lias­sa, Yhdys­val­lois­sa ja Japa­nis­sa. Vii­mei­sim­mät yksi­tyis­näyt­te­lyt Järn­strö­mil­lä oli Gale­rie Plei­kus­sa Ber­lii­nis­sä 22.3.–2.4.2022 ja Lovii­san Tai­de­kes­kus Almin­ta­los­sa 25.10.–13.11.2022.

• Koti­si­vu: https://jarijarnstrom.weebly.com
• Kuva­tai­tei­li­ja­mat­rik­ke­li: https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/jari-jarnstrom

_____________

Jari Järnström: Moment – Paintings

I start my pain­ting process with acry­lic and spray paint, using the tech­nique of action pain­ting, which crea­tes free abstrac­tion and whe­re momen­ta­ri­ness can come to the fore. I use the wet-on-wet tech­nique. From the­re, I con­ti­nue with oil colours more slow­ly and care­ful­ly. The abstract and the figu­ra­ti­ve meet in the same pic­tu­re. The the­mes and sub­jects of my works are man and huma­ni­ty, as well as various refe­rences to space and popu­lar cul­tu­re. As refe­rence mate­rial, I use ima­ges found on the inter­net, which I fade so that the ori­gin of the ima­ge is bey­ond recognition.

My solo exhi­bi­tion “Moment” at Gal­le­ria A2 in Hel­sin­ki con­sists of pain­tings crea­ted last year. I have now stri­ved for an airy and fresh colour impres­sion after many years of using the colour brown. The colour black brings cont­rast to the com­po­si­tion besi­de the pas­tel sha­des. The human figu­res in my pain­tings are absor­bed in their own thoughts and sur­roun­ded by a mist of colour.

Jari Järn­ström is a pain­ter from Hel­sin­ki (b.1960 in Lah­ti) who has stu­died visual arts at Ori­ve­si High School (Depart­ment of Fine Arts), at Kan­kaan­pää Art School and at the Aca­de­my of Fine Arts in Hel­sin­ki (now Uni­ver­si­ty of Arts Hel­sin­ki, Aca­de­my of Fine Arts) gra­dua­ting as a Mas­ter of Fine Arts in 2003.

In recent years, Järn­ström has held about one solo exhi­bi­tion a year and par­tici­pa­ted in seve­ral col­lec­ti­ve and group exhi­bi­tions in Swe­den, Den­mark, Esto­nia, Lat­via, Rus­sia, Ger­ma­ny, France, Bri­tain, Ita­ly, Por­tu­gal, Brazil, the Uni­ted Sta­tes and Japan. Järn­ström’s most recent solo exhi­bi­tions were held at Gale­rie Plei­ku in Ber­lin from 22 March to 2 April 2022 and at Art Cen­ter Almin­ta­lo in Lovii­sa from 25 Octo­ber to 13 Novem­ber 2022.

• Web­si­te: https://jarijarnstrom.weebly.com
• Artist Regis­ter: https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/jari-jarnstrom

Muisto, 2020, sekatekniikka 55 x 30 x 7cm

”Kau­nis pin­ta kät­kee alleen kau­niin syvyyden.”

Tämä rans­ka­lai­sen filo­so­fin, Simo­ne Wei­lin aja­tus tai­tees­ta ja kau­neu­des­ta kieh­too minua. Kat­son maa­il­maa sil­min, jot­ka kai­ken aikaa etsi­vät ja löy­tä­vät, ikään kuin tal­len­ta­vat muis­tin kuva-arkis­toi­hin kai­kes­ta näke­mäs­tä­ni ne mer­ki­tyk­sel­li­set ja meta­fo­ri­set kuvat, jot­ka muo­dos­tu­vat teos­te­ni läh­tö­koh­dik­si. Melui­san arki­ha­vain­non alla on mer­ki­tyk­siä pulp­pua­via, hil­jai­sia äänen­pai­no­ja. On hylät­ty­jä esi­nei­tä, joi­hin aika on piir­tä­nyt jäl­ken­sä. On pois­hei­tet­ty­jä, rik­kou­tu­nei­ta mate­ri­aa­le­ja, jot­ka voi­si­vat vie­lä lois­taa ja van­gi­ta kat­so­jan näke­mään pin­tan­sa alla pii­le­vän kau­neu­den ja muis­tut­taa luon­non ja ihmi­sen herk­kyy­des­tä, yhtey­des­tä sekä mah­dol­li­suuk­sis­ta vaa­lia tätä yhteyttä.

Pin­nan alla värei­lee myös huo­li pla­neet­tam­me tilas­ta. Ihmi­sen toi­min­nan nega­tii­vi­set vai­ku­tuk­set ympä­ris­töön luo­vat usein dys­toop­pis­ta tari­naa tule­vai­suu­des­ta. Tämän rin­nal­le haluai­sin teok­sil­la­ni nos­taa ker­to­muk­sen ihmi­sen inhi­mil­li­ses­tä halus­ta luo­da ympä­ril­leen kau­neut­ta ja etsiä kai­kes­ta huo­li­mat­ta toi­von näköaloja.

Johan­na Vir­ta­nen on Hel­sin­gis­sä asu­va ja työs­ken­te­le­vä kuva­tai­tei­li­ja. Hän on pitä­nyt usei­ta yksi­tyis­näyt­te­lyi­tä, sekä osal­lis­tu­nut lukui­siin yhteis­näyt­te­lyi­hin niin koti­maas­sa kuin ulko­mail­la­kin. Mate­ri­aa­lit ja nii­hin kie­tou­tu­vat visu­aa­li­set ja sisäl­löl­li­set vies­tit ovat hänen kol­miu­lot­teis­ten teos­ten­sa keskiössä.

Beneath the Surface

“The beau­ti­ful sur­face hides a beau­ti­ful depth”

This idea of art and beau­ty expres­sed by French phi­lo­sop­her Simo­ne Weil fasci­na­tes me. I look at the world with eyes that are cons­tant­ly searc­hing and fin­ding, as if sto­ring in the ima­ge arc­hi­ve of memo­ry eve­ryt­hing I see: sig­ni­ficant and metap­ho­rical ima­ges that are the star­ting point of my work. Beneath the din of eve­ry­day obser­va­tion, qui­et strains of mea­ning well forth. The­re are aban­do­ned objects on which time has left its mark. The­re are discar­ded, bro­ken mate­rials that can still shi­ne and rivet the viewer’s sight on the beau­ty hiding beneath their sur­face and recall the rela­tions­hip of natu­re and man, their sen­si­ti­vi­ty, as well as the pos­si­bi­li­ties for fos­te­ring this relationship.

Beneath the sur­face, the­re also ripples concern about the sta­te of our pla­net. The nega­ti­ve effects of human acti­vi­ty on the envi­ron­ment often crea­te a dys­to­pian sto­ry about the futu­re. In addi­tion, I would like to use my works to address the human desi­re to crea­te beau­ty and, in spi­te of eve­ryt­hing, to seek horizons of hope.

Johan­na Vir­ta­nen is a visual artist who lives and works in Hel­sin­ki. She has held seve­ral solo exhi­bi­tions and par­tici­pa­ted in nume­rous joint exhi­bi­tions both in Fin­land and abroad. The mate­rials and their intertwi­ned visual and subs­tan­ti­ve mes­sa­ges are at the heart of her three- dimen­sio­nal works.

What lies Beneath, 2016, objects, 8 x 4 x 6cm

Olen itseop­pi­nut tai­tei­li­ja ja syn­ty­nyt Irlan­nis­sa. Luo­va työs­ken­te­ly­ni on monia­lais­ta, mut­ta olen kes­kit­ty­nyt pää­osin maa­lauk­seen, veis­toon ja kir­joit­ta­mi­seen. Työ­ta­pa­ni on mini­ma­lis­tis­ta ja mot­to­ni on “vähem­män on enem­män”. Hen­gel­li­syys on kiin­nos­ta­nut minua usei­den vuo­sien ajan. Nuo­rin­ta minää­ni muok­ka­si kris­ti­nus­kon jäyk­kyys ja eri­tyi­ses­ti kato­li­nen kirk­ko, jon­ka kui­ten­kin hyl­kä­sin heti tilai­suu­den tul­len päät­tä­mäl­lä aja­tel­la vain itse. Koh­ta­sin budd­ha­lai­suu­den lähes nel­jä­kym­men­tä vuot­ta sit­ten ja jäin tut­ki­maan asi­aa sii­tä läh­tien. Yri­tän nou­dat­taa joi­tain sen ohjei­ta ja har­joit­taa medi­taa­tio­ta joka päi­vä. Pyrin luo­maan teok­sii­ni hil­jai­suut­ta lisää­mäl­lä nii­hin vain pie­nie­leis­tä sär­mik­kyyt­tä. Uskon, että nämä aiheet seu­raa­vat teos­te­ni eri taso­ja punai­se­na lan­ka­na, oli­pa kyse sit­ten maa­lauk­ses­ta, veis­tok­ses­ta, raken­tees­ta, esi­ne­koos­tees­ta tai runou­des­ta, kuten;

Silent

Still

Chi­me

Awaits

Wind

Teok­sia­ni voi­daan käyt­tää kes­kit­ty­mis­a­pu­na medi­taa­tioon ja mie­tis­ke­lyyn, mut­ta ei yksinomaan.

Joe McGill (s. 1955 Dublin, Irlan­ti) on Hel­sin­gis­sä asu­va ja työs­ken­te­le­vä kuvataiteilija

______

I am a self taught artist, born in Ire­land. I crea­te through mul­tiple discipli­nes but main­ly pain­ting, sculp­tu­re and the writ­ten word. I work in a mini­mal fas­hion, taking as gos­pel the maxim ‘less is more’. For many years I have been inte­res­ted in things of a spi­ri­tual natu­re. My youn­gest self was moul­ded by the rigi­di­ty of Chris­tia­ni­ty, in par­ticu­lar the Cat­ho­lic Church which howe­ver I discar­ded at the first oppor­tu­ni­ty in favour of simply thin­king for myself. Budd­hism came to me almost for­ty years ago, and I have made of it a stu­dy ever since. I try to keep some precepts and I prac­tice medi­ta­tion eve­ry day. I attempt to crea­te a silence in my work with just a litt­le edgi­ness to it’s cha­rac­ter. This I belie­ve is the com­mon thread that runs through the dif­fe­rent facets of my out­put whet­her it be pain­ting, sculp­tu­re, con­struc­tions, art trouvé or writ­ten poet­ry for example;

Silent

Still

Chi­me

Awaits

Wind

My work the­re­fo­re may be used as a focus aid for medi­ta­tion and con­templa­tion, but not exclusi­ve­ly so. 

Joe MCGill (b. 1955 Dublin, Ire­land) is a visual artist living and wor­king in Hel­sin­ki, Finland.

Neverland, 2019, Pencil and graphite dust on paper, 115 x 150 cm

Yksi­tyis­näyt­te­ly­ni ”Pääs­tä Pahas­ta” Gal­le­ria A2:ssa Hel­sin­gis­sä on pää­te­pis­te, tai väli­ti­li­pää­tös, vuon­na 2019 alka­neel­le pii­rus­tus­pro­jek­til­le­ni, jos­sa olen käsi­tel­lyt ras­kas­ta aihet­ta: ihmi­sen pahuut­ta. Kol­lek­tii­vi­set trau­mat saa­vat muo­don suu­ri­ko­koi­sis­sa pii­rus­tuk­sis­sa­ni. Näyt­te­lyn teok­sia on ollut aiem­min esil­lä jo useis­sa yhteis­näyt­te­lyis­sä ja vii­mek­si yksi­tyis­näyt­te­lys­sä Gale­rie Tool­boxis­sa Ber­lii­nis­sä. Mut­ta nyt kaik­ki pii­rus­tus­sar­jo­jen teok­set ovat ensim­mäis­tä ker­taa esil­lä yhte­nä raas­ta­va­na koko­nai­suu­te­na. Tie­dän käsit­te­le­vä­ni vai­ke­aa ja surul­li­sen ajan­koh­tais­ta aihet­ta, jon­ka haluai­sin mie­luum­min unoh­taa kuin koh­da­ta. Täs­sä yhtey­des­sä varoi­tan näyt­te­lyn sisäl­lös­tä, joka voi aiheut­taa vas­taa­not­ta­jil­le ahdistusta.

Mik­si kuvaan pahuut­ta tai­tees­sa­ni? Kuva­tai­tei­li­ja­na ja etiik­kaan eri­kois­tu­nee­na teo­lo­gi­na olen ajau­tu­nut näi­den eksis­ten­tia­lis­tis­ten kysy­mys­ten pariin. Mie­les­tä­ni ihmi­sen on hyvä tut­kia omia pimei­tä puo­li­aan. Sopi­vis­sa olo­suh­teis­sa moni ihan taval­li­nen ihmi­nen on pää­ty­nyt kyl­mäk­si väki­val­lan käyt­tä­jäk­si. Sota on täs­tä hyvä esi­merk­ki. Hyvin nopeas­ti vihol­lis­ku­vat tukah­dut­ta­vat lähim­mäi­sen näke­mi­sen ja molem­mat osa­puo­let syyl­lis­ty­vät sie­tä­mät­tö­miin tekoi­hin. Tut­kies­sa­ni pahuut­ta, jou­dun myös kysy­mään: Voi­sin­ko se olla minä?

Ihmi­syy­teen kuu­luu syväs­ti myös toi­ve oikeu­den­mu­kai­suu­des­ta. Piir­täes­sä­ni selit­tä­mät­tö­män pahuu­den täyt­tä­mää tapah­tu­ma­sar­jaa tulen sen äärel­le, että oikeu­den­mu­kai­suus ei toteu­du kos­kaan monien uhrien koh­dal­la. Sen tosi­asian hyväk­sy­mi­nen tun­tuu lähes mah­dot­to­mal­ta. Pii­rus­tus­te­ni aiheet eivät jätä miel­tä­ni rau­haan. Ehkä juu­ri sik­si piir­rän pahuut­ta. Ehkä pii­rus­tus on kuin rukous: ”Pääs­tä pahasta”.

Näyt­te­ly koos­tuu kah­des­ta pii­rus­tus­sar­jas­ta: ”Dies Irae — Vihan päi­vä” ja ”Music & Vio­lence”. ”Dies Irae — Vihan päivä”.

”Dies Irae — Vihan päivä”

Dies irae, suo­mek­si Vihan päi­vä, on sie­lun­mes­sun eli Requi­min sequen­tia ‑jak­son lati­nan­kie­li­nen nimi. Teks­tin kir­joit­ta­jak­si on arvel­tu fran­sis­kaa­ni veli Tuo­mas Cela­no­lais­ta (1200–1265). Teks­tin alku­puo­li ker­too, kuin­ka kaik­ki ihmi­sen pahat teot lopul­ta pal­jas­tu­vat ja ”mikään ei jää kos­ta­mat­ta”. Toi­nen puo­li runoel­mas­ta muut­taa näkö­kul­man kos­tos­ta kir­joit­ta­jan omaan syyl­li­syy­teen ja rukouk­seen: ”Huo­kaan kuin syyl­li­nen: kas­vot punai­se­na häpeäs­tä: Sääs­tä katu­vaa, Juma­la.” Olen teh­nyt erään­lai­sia doku­men­taa­ri­sia ”true cri­me” pii­rus­tuk­sia, jois­sa kuvaan inhi­mil­li­siä tra­ge­dioi­ta, las­ten hyväk­si­käyt­töä, ter­ro­ris­mia ja väki­val­lan raken­tei­ta. Sar­jan teos­ten aihei­ta ovat mm. Kos­ke­lan tei­ni­sur­ma, 9/11, Utøy­an tapah­tu­mat nor­jas­sa, Abu Ghrai­bin kidu­tuk­set Ira­kis­sa, ris­tiin­nau­lit­se­mi­nen ja Ber­lii­nin rek­kais­ku. Lyi­jy­ky­nä­pii­rus­tuk­set ovat kooltaan115 x 150 cm.

Musiik­ki & väkivalta

Musiik­kia pidän inhi­mil­li­sen kult­tuu­rin yhte­nä hui­pen­tu­ma­na, ehkä kai­kis­ta tai­de­muo­dois­ta voi­mak­kaim­min tun­tei­ta kos­ket­ta­va­na. Musiik­ki tuot­taa ihmi­sil­le iloa, loh­dut­taa, saa ihmi­set tans­si­maan ja nau­ra­maan. Mitä oli­si maa­il­ma ilman musiik­kia? Kui­ten­kin ihmi­sen pimeä puo­li on val­jas­ta­nut jopa musii­kin väki­val­lan väli­neek­si. Sar­jan sisäl­löl­li­se­nä punai­se­na lan­ka­na ovat tapah­tu­mat, jois­sa musiik­ki on liit­ty­nyt taval­la tai toi­sel­la väki­val­taan. Lyi­jy­ky­nä­pii­rus­tuk­set ovat kool­taan 37,5 x 55,5 cm.

Hel­sin­gis­sä 21.12. 2022, Ilk­ka Sariola

DELIVER US FROM EVIL

My one-man exhi­bi­tion ‘Deli­ver us from Evil’ at Gal­le­ria A2 in Hel­sin­ki is both a final point and inte­rim stock-taking of the drawing pro­ject that I star­ted in 2019, in which I addres­sed a dif­ficult sub­ject: man’s evil. Col­lec­ti­ve trau­mas are given form in my lar­ge-for­mat drawings. The works shown at this exhi­bi­tion have been shown pre­vious­ly at a num­ber of indi­vi­dual exhi­bits, most recent­ly at  Gale­rie Tool­box in Ber­lin. Now for the first time all of the drawings are on view as a distres­sing who­le. I apprecia­te that I am dea­ling with a con­tem­po­ra­ry the­me that is dif­ficult and upset­ting; indeed one that I would pre­fer to for­get. In this con­nec­tion I add a note of cau­tion that the exhibition’s con­tent may pro­ve dis­tur­bing to some.

Why do I repre­sent evil in my art? As a pain­ter and theo­lo­gian, who­se special focus is ethics, I came to explo­re exis­ten­tial ques­tions. In con­si­der that man­kind would do well to exa­mi­ne its own dark side. Under the appropria­te con­di­tions many enti­re­ly ordi­na­ry people have ended up cold­ly emplo­ying vio­lence. War is a good example of this. The ima­ge of the ene­my very quickly displaces con­si­de­ra­tion of the other as a fel­low human being, with both par­ties to a conflict accusing each other of inexcusable mis­deeds. In exa­mi­ning evil; I was also led to ask, ‘could that be me?’

The hope for jus­tice is deeply roo­ted in huma­ni­ty. Drawing the series of events fil­led with unfat­ho­mable evil, led me to the conclusion that many vic­tims well never see jus­tice. Accep­ting this fact seems almost unbea­rable. The sub­jects of my drawings lea­ve me no peace. Per­haps this is preci­se­ly why I draw evil. Per­haps drawing is akin to prayer: ‘deli­ver us from evil’.

The exhi­bi­tion compri­ses two series of drawings: Dies Irae—Day of Wrath and Music & Violence.

Dies Irae—Day of Wrath

Dies Irae, or ‘Day of Wrath’ in English, is the Latin name of the sequence for the requi­em mass. The aut­hor is belie­ved to have been the Franciscan monk Tho­mas of Cela­no­la (1200–65). The first part of the text tells how all of mankind’s evil deeds will be revea­led in the end and ‘not­hing una­ven­ged remai­neth’. In the second half of the poem the pers­pec­ti­ve chan­ges from ven­geance to the author’s own sin­ful­ness and the prayer, ‘guil­ty, now I pour my moa­ning, all my sha­me with anguish owning, spa­re, O God, Thy suppliant groa­ning!’ I have made a num­ber of docu­men­ta­ry ‘true cri­me’ drawings in which I depict human tra­ge­dies, the exploi­ta­tion of children, ter­ro­rism, and the struc­tu­res of vio­lence. The sub­jects of the series inclu­de the teen mur­der in Kos­ke­la, Fin­land, 9/11, the mas­sac­re in Utøya, Norway, the tor­tu­re of pri­so­ners at Abu Ghraib in Iraq, the Cruci­fixion, and the truck attack on the Ber­lin Christ­mas mar­ket. The pencil drawings in this series mea­su­re 115 by 150 cm.

Music & Violence

Music is a peak of human civi­liza­tion. Of all art forms music is per­haps the one that ins­pi­res emo­tions most power­ful­ly. Music brings people joy and con­so­la­tion; it makes them dance and smi­le. What would the world be wit­hout music? Yet, man’s evil side has appropria­ted even music and tur­ned it into an instru­ment of vio­lence. The thread run­ning through the works are events in which music has been con­nec­ted in one way or anot­her to vio­lence. The drawings in pencil in this series mea­su­re 37.5 by 55.5 cm.

Hel­sin­ki 21.12. 2022, Ilk­ka Sariola

Visa Nor­ros työs­ken­te­le har­voin sar­jo­jen paris­sa. Etu­pääs­sä hän tekee uniik­ki­ve­dok­sia yhdis­täen usein eri tek­nii­koi­ta yhteen kuvaan. Näin hän kuvaa työs­ken­te­ly­ään: “Luo­pu­mal­la sar­jal­li­suu­des­ta saan suu­rem­man vapau­den pai­net­taes­sa ja voin pääs­tä samaan spon­taa­ni­suu­teen kuin maa­la­rit. Työs­ken­te­len abstrak­tin tai­teen paris­sa mut­ta kut­sui­sin sitä ennem­min­kin non­fi­gu­ra­tii­vi­sek­si. Monet kuvis­ta­ni ovat tum­mia, mut­ta olen­nais­ta niis­sä on valo, ei pimeys. Väri ei ole minul­le itsei­sar­vo, vaan kuvan syn­nyt­tä­nyt ja kuvas­ta syn­ty­vä emootio.”

Visual artist Visa Nor­ros (b. 1960) lives and works in Hel­sin­ki. The exhi­bi­tion La clarté dans la con­fusion fea­tu­res print­ma­king using the fol­lowing met­hods: car­bo­run­dum, mono­ty­pic, lit­ho­grap­hy, embos­sed relief, as well as pain­ting under glass. The works in the exhi­bi­tion were comple­ted in 2021–22 and, unli­ke grap­hic met­hods, are all single pieces. Accor­ding to the artist, the tit­le of the exhi­bi­tion, La clarté dans la con­fusion, refers to the sta­te of being and the work process, in which, after con­fusion, cla­ri­ty is found.

Visa Nor­ros rare­ly works on series. He main­ly makes unique prints, often com­bi­ning dif­fe­rent tech­niques into a single ima­ge. This is how he desc­ri­bes his work: “By giving up seria­li­ty, I get grea­ter free­dom when prin­ting and I can enter into the same spon­ta­nei­ty as pain­ters. I work with abstract art, but I would rat­her call it non­fi­gu­ra­ti­ve. Many of my pic­tu­res are dark, but the essen­tial thing about them is light, not dark­ness. For me, colour is not an int­rin­sic value, but the emo­tion that gave rise to the ima­ge and emer­ges from the image.”

visanorros.com