20.6.-14.7.2024

Riitta Turunen: Langalla

Green house

Langalla on korjattu, ommeltu, kudottu, parsittu, kirjottu, punottu ja sidottu. Minulle lanka on ainetta, joka joskus lähentelee aineettomuutta, joskus on rouhean materiaalista.

LANGALLA -näyttelyssä on teoksia viiden viime vuoden ajalta. Pääosassa ovat kudotut tekstiilit. Kudonnassa minua kiehtoo, miten yksinkertaisilla sidoksilla saadaan aikaan vaihtelevia, moni-ilmeisiä rakenteita ja pintoja. Kutoessani liityn ikiaikaiseen traditioon. Kädet työskentelevät, kudos kasvaa lanka langalta ja aika kiinnittyy lopputulokseen. Teoksessa yhdistyvät väri, materiaali, pinta, rakenne ja tila.

Kudonnan lisäksi käytän kirjonta- ja parsintatekniikoita. Joskus työ on selkeä alun ajatuksesta lopputulokseen. Usein työllä on kuitenkin oma tahto, jota parhaani mukaan kuuntelen. Tärkeintä on, että jokin koskettaa.

Tekstiilitaiteilija Riitta Turunen (s.1957) asuu ja työskentelee Heinävedellä, Pohjois-Karjalassa. Hän oli Texo ry:n vuoden tekstiilitaiteilija 2022.

 

ON A YARN

With thread, things have been repaired, sewn, woven, darned, embroidered, braided, and bound. For me, thread is a substance, that sometimes approaches immateriality, and at other times is coarsely material.

The YARN exhibition features works from the last five years. The main focus is on woven textiles. What fascinates me about weaving is how simple weaves can be used to create varied, multi-textured structures and surfaces. The work combines colour, material, surface, texture and space. In addition to weaving,

I use embroidery and beading techniques. Sometimes the work is clear from the initial idea to the final result. Often, however, the work has a will of its own, which I carefully listen to.

Textile artist Riitta Turunen (b.1957) lives and works in Heinävesi, North Karelia. She was Texo ry:s Textile Artist of the Year 2022.

 

Taiteilijahaku

Parsin kultaisen talon, 2024 & Vihreä talo, 2010
Ruutuhyppelyä, 2024, puuvilla, viskoosi, silkki
Japanilainen sarja, lähikuva, 25 x 200 cm, kudonta, 2020. Kuvaaja: Marko Laukkarinen
Virtaa, lähikuva, n. 30 x 180 cm, kudonta, 2021. Kuvaaja: Marko Laukkarinen
Sisaret, 2022 puuvilla, pellava, viskoosi, silkki