Aaro Matinlauri: Maan muisti

Maan muisti, 2024, öljyväri, 73×100 cm
Maan muisti, 2024, öljyväri, 73×100 cm
Maan muisti, 2024, öljyväri, 73×100 cm
Maan muisti, 2024, öljyväri, 73×100 cm

MAAN MUISTI

Taiteeni etsii sitä, mikä ihmiselämässä on toistuvaa ja pysyvää. Keskipisteessä on ihminen — kuolevainen jonka arvokkuuden voi tavoittaa hetkessä, erityisessä silmänräpäyksessä, joka avaa suhteen olemisen ehtoihin, myös kuolemaan. Tutkin tätä mysteerin vyöhykettä maalauksen ja piirustuksen keinoin.

Kasvot ja keho — ne olemme me, ja palaamme toistemme kasvoistuvaan kehollisuuteen joka ainoa päivä tietoista elämäämme. Tätä aihepiiriä olen lähestynyt monin eri tavoin pitkin taiteilijanuraani.

Arjen kasvokuva on aina jonkin ainutkertaisen eksistenssin ilmentymä. Tietty ilmetila tekee kasvoista vain hetkellisiä, mutta samalla ne viittaavat koko elettyyn elämään. Eri näyttelyissäni kasvokuvat yhdistyvä kehon kuviin tavoilla, joissa ihmiskasvot – tuo tihentynyt merkitysten kenttä — kohtaavat vartalon karakteristiikan mitä moninaisin muodoin. Eräs teemoistani on ollut elämän pituuden, sen pitkien varjojen ja ihmisen näennäisen kasvamisen – ja kuitenkin sen ehdottoman rajallisuuden— kuvaus.

Rajan teemaa käsittelen myös Maan muisti -sarjassa, joka käsittää yhä kasvavan sarjan maalauksia ja piirustuksia.  Niissä kuvaan eri-ikäisiä ihmisiä ja ihmisten kasvoja maisemassa — maan pulssin sykkeenä, luontoäidin muistissa ja sylissä. Eri ikäisten ihmisten kasvot, heidän ilmetilansa, hetkellinen ajallisuus ja muuttuvaisuus ja ääretön maisema kohtaavat. Kehot ja kasvot tuntuvat kuin syntyvän maisemasta ja toisaalta imeytyvän äiti maan pehmeään vaippaan. Hetkellinen ja pysyvä kohtaavat. Voi ajatella että töissä oleva horisontti avaa näkymän ulottuvuuteen, joka yltää katoavaisen elämän tuolle puolen. Ainoastaan omassa rajallisuudessaan pysyttelevä elämä ei koskaan pysty saavuttamaan täyttymystään.

Taiteilijana pidän arvokkaana ihmiselämän ikuista toistumista ja muuttumattomuutta ja toisaalta yksilöllistä, kosmisia näköaloja vasten silmänräpäyksellistä arvokkuutta. Taiteilijan ja taiteen tradition vuoropuhelu on osa työtäni. Kaikki ajat ovat meissä –aika ja tila katoavat, jäsennämme ja prosessoimme tätä koko elämämme ajan.

MEMORY OF THE EARTH

My art seeks what is recurrent and enduring in human life. At its center is the human being — a mortal whose dignity can be grasped in a fleeting moment, a special instant that reveals our relationship to the conditions of existence, including death. I explore this zone of mystery through painting and drawing.

The face and the body — they are who we are, and we return to each other’s embodied presence every single day of our conscious lives. I have approached this theme in many different ways throughout my artistic career.

A portrait of the everyday is always an expression of a unique existence. A particular facial expression renders a face ephemeral, yet at the same time, it gestures toward an entire life lived. In my exhibitions, portraits of faces merge with depictions of the body in ways where the human face — that condensed field of meanings — encounters the characteristics of the body in all their diversity. One of my themes has been the depiction of life’s length, its long shadows, and the illusion of human growth — while, ultimately, confronting its absolute finiteness.

I also explore the theme of boundaries in the Memory of the Earth series, which consists of an ever-expanding collection of paintings and drawings. These works portray people of different ages, their faces embedded in landscapes — as the pulse of the earth, held in the memory and embrace of Mother Nature. The faces of people of different ages, their expressions, their fleeting temporality and transience, meet the boundless landscape. Bodies and faces seem to emerge from the landscape, while at the same time dissolving into the soft embrace of Mother Earth. The fleeting and the eternal converge. One might think of the horizon in these works as an opening to a dimension that reaches beyond the ephemeral nature of life. A life that remains confined to its own limitations can never truly attain fulfillment.

As an artist, I value both the eternal repetition and constancy of human life, and on the other, its fleeting dignity, set against vast cosmic perspectives. The dialogue between the artist and the artistic tradition is an integral part of my work. All times exist within us — time and space dissolve, and we structure and process this throughout our lives.

Maan muisti, 2024, öljy
Maan muisti, 2024, öljyväri, 73×100 cm

Taiteilijan työskentelyä on tukenut / The artist’s work has been supported by:

Taike, Hämeen taidetoimikunta / Arts promotion Centre, Arts Council of Häme

Anne Sunila: Roche rouge – Punainen kallio

Elementaarisuus, 2022, tempera, 170×240 cm

Näyttelyn nimi Roche rouge – Punainen kallio liittyy työskentelyyni kahdessa paikassa. Toinen paikka on talo ympäristöineen Pariisissa ja toinen paikka on kallio luonnonympäristössä Halikon merenlahdella. Työskentelyni näissä paikoissa johti ajatukseen tuoda ne maalaukseen samanaikaisuutena.

Teosteni lähtökohta on kokemus ympäristöstä sellaisena kuin se tekijälleen näyttäytyy eri tilanteissa.  Paikat ovat olemisen ja oleskelun tiloja, jolloin ne näyttäytyvät elementaarisina maailmoina. Elementaarisuus on ympäristö kokonaisuutena, joka ylittää yksilön oman kokemuksen rajat.

Kysyn teoksissani: Miten ympäristökokemuksessa erilaiset elementaariset maailmat kohtaavat? Taloon, jolla on seinänsä ja kattonsa, kuuluu sisäpuolisen tilan lisäksi myös sen ulkopuolinen tila. Vaikka en näkisi rakennuksen sisään, koen kuitenkin sen sisäpuolisuuden. Talolla on aina oma paikka ympäristössään. Kallio ei ole puolestaan vain seinämä, vaan se on tilallinen kokemuksemme mukaisesti. Se ilmentää kerrostunutta aikaa ja on osana paikan muistia.

 

Teokset, jotka ovat monikerroksisia temperamaalauksia, muodostavat yhdessä installaation omaisen kokonaisuuden. Niiden suurehko koko tuo esiin paikkoihin liittyvää kehollista tuntoa, tuntuisuutta, ympäristö valtaa kokijan mieltä ja kehoa, mikä puolestaan vie painopistettä pois katsomistapahtumasta.

Olen tutkinut paikassa työskentelyn merkityksiä taiteellisen tutkimuksen väitöstyössäni Ulotteisuus – eletty tilallisuus, Ympäristösidonnainen maalaustaide (2019). Tutkimus perustui taiteelliseen projektiini Paikkoja kaupungissa, Pariisi – Helsinki. Työskentelin kahden kaupungin samankaltaisissa paikoissa ja asemapaikkani oli useaan otteeseen Pariisissa Citè Internationale des Arts -residenssi.  Asun ja työskentelen taiteilijatalo Lallukassa sekä maaseutuateljeessani Halikonlahdella.

   

Anne Sunila

www.sunila.anne.fi

Kirje universumilta, 2022, 150×110 cm

The title of the exhibition Roche rouge – Red Cliff relates to my artistic work in two places. One place is a house and its surroundings in Paris and the other is a cliff in a natural environment in Halikko Bay. Working in these places led me to the thought of bringing them into the painting as a simultaneity.

The starting point for my art works is the experience of the environment as it appears to the artist in different situations. Places are spaces of being and staying, in which they appear as elemental worlds. Elementality is the environment as an all encompassing whole, which transcends the limits of the individual’s own experience.

In my art works I ask: How do different elemental worlds encounter in environmental experience? A house with its walls and roof has not only an interior space but also an exterior space. Even if I cannot see inside the building, I still experience its interiority. A house always has its own place in its environment. The cliff, on the other hand, is not just a wall, but is spatial in accordance with our knowledge. It embodies a layered time and is part of the memory of a place.

The works, which are multi-layered tempera paintings, together form an installation-like whole. Their large size evokes a bodily sense of place, a tactility, an environment that envelops the viewer’s mind and body, which in turn takes the focus away from the viewing position.

I have been exploring the meanings of working in a place in my artistic research dissertation Dimensionality – lived spatiality, Environmentally-related painting (2019). The research was based on my artistic project Places in the City, Paris – Helsinki. I worked in similar places in the two cities and was stationed several times in Paris at the Citè Internationale des Arts residence. I live and work at the artists’ house Lallukka and in my rural studio by the seashore of Halikko.

 

Anne Sunila

www.sunila.anne.fi

Mia Seppälä & Anniina Vainionpää: Poistamisen ja muistamisen jäljet

COMPLUTUM I, 100 x 150, POISMAALAUS JA KUVAPIGMENTTI KANKAALLE, MIA SEPPÄLÄ, 2025.
Ensimmäinen pyhä, 180×100, puupiirros, Anniina vainionpää, 2023.
Nimetön, 125×93, tussi ja kaiverrus vanerille, Anniina Vainionpää, 2023.

Poistamisen ja muistamisen jäljet

Mitä tapahtuu, kun kuva katoaa? Kun puupinnasta kaiverretaan pois aines, tai kun pigmentti pyyhitään pois? Mia Seppälän ja Anniina Vainionpään näyttely liikkuu muistin ja unohtamisen välimaastossa – hetkissä, joissa jälki syntyy juuri sen kautta, että jotain poistetaan.

Haalistuminen, kuluminen ja katoaminen ovat sekä menetelmiä että merkityksiä. Näyttelyn teoksissa käytetään painotekniikoita, kuten puupiirrosta ja ”poismaalaamista”, joissa kuva ei synny lisäämällä, vaan vähentämällä. Kaiverrukset, raaputukset ja pyyhkimiset tekevät ajan ja käden liikkeen näkyväksi.

Seppälän ja Vainionpään työskentelytavat poikkeavat toisistaan, mutta ne rinnastuvat, törmäävät ja keskustelevat näyttelyripustuksessa. Paperi, kangas, vaneri, liikkuva kuva ja arkistolaatikot muodostavat kokonaisuuden, jossa teos voi löytyä yhtä lailla poistamisen kuin säilyttämisen kautta.

Taiteilijat paikalla su 23.3.2025 esittelemässä teoksiaan.

 

Mia Seppälä on suomalainen monialainen kuvataiteilija, tutkija ja opettaja, joka työskentelee valokuvan, maalauksen, painetun taiteen, performanssin ja liikkuvan kuvan parissa. Hänen teoksensa ovat usein paikkasidonnaisia ja käsittelevät yhteisiä kulttuurisia käytäntöjä.

Viime vuosina Seppälän projekteja on nähty Suomen Valokuvataiteen Museossa (2022), Jyväskylän Taidemuseossa (2023) ja Gallen-Kallelan museossa (2024). Hän viimeistelee tohtoriopintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa, josta valmistui kuvataiteen maisteriksi vuonna 2017. Seppälä on Suomen Taidegraafikoiden, MUU ry:n ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen. Hänen teoksiaan löytyy mm. Valtion taidekokoelmista ja Kuvataideakatemian kokoelmista.

Kotisivut: http://miaseppala.com

Anniina Vainionpää on kuvataiteilija ja taidegraafikko, joka on työskennellyt pääasiassa puupiirrosten ja monotypioiden parissa vuodesta 2004. Hänen teoksensa käsittelevät elämän epävarmuutta, ja ne luovat yhteyksiä luonnossa tehtyjen havaintojen sekä ihmisen vaikutusten välillä.

Vainionpää valmistui kuvataiteilijaksi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 2003 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2018. Hän on Suomen Taidegraafikoiden, Suomen Puupiirtäjien Seuran, Hyvinkään Taiteilijaseuran sekä Ars-Hämeen jäsen. Hänen teoksiaan on muun muassa Suomen valtion, HUS:n, Hyvinkään, Hämeenlinnan ja Jyväskylän taidemuseoiden kokoelmissa.

Kotisivut: https://www.anniinavainionpaa.fi/

Traces of Removal and Remembrance

What happens when an image disappears? When material is carved away from a wooden surface, or when pigment is erased?

The exhibition by Mia Seppälä and Anniina Vainionpää moves in the liminal space between memory and forgetting – moments where a trace emerges precisely through the act of removal.

Fading, erosion, and disappearance are not only processes but also meanings. The works in the exhibition employ printmaking techniques such as woodcut and ”depainting”, where the image is not created by addition but by subtraction. Carvings, scratches, and erasures make the movement of time and hand visible.

Seppälä and Vainionpää approach their work in different ways, yet in the exhibition space, their pieces juxtapose, collide, and engage in dialogue. Paper, fabric, plywood, moving image, and archival boxes form a whole in which an artwork may be discovered as much through removal as through preservation.

The artists will be present on Sunday, March 23, 2025, to introduce their works.

Mia Seppälä is a Finnish multidisciplinary visual artist, researcher, and educator working with photography, painting, printmaking, performance, and moving image. Her works are often site- specific and explore shared cultural practices.

In recent years, Seppälä’s projects have been exhibited at the Finnish Museum of Photography (2022), Jyväskylä Art Museum (2023), and the Gallen-Kallela Museum (2024). She is completing her doctoral studies at the Academy of Fine Arts, University of the Arts Helsinki, where she earned her Master of Fine Arts degree in 2017. Seppälä is a member of the Association of Finnish Printmakers, MUU ry, and the Helsinki Artists’ Association. Her works are included in collections such as the Finnish State Art Collection and the Academy of Fine Arts Collection.

Website: http://miaseppala.com

Anniina Vainionpää is a visual artist and printmaker who has primarily worked with woodcuts and monotypes since 2004. Her works explore the uncertainty of life, creating connections between observations made in nature and human impact. Vainionpää graduated as a visual artist from South Karelia Polytechnic in 2003 and earned her Master of Fine Arts degree from the Academy of Fine Arts in 2018. She is a member of the Association of Finnish Printmakers, the Finnish Woodcut Artists’ Society, the Hyvinkää Artists’ Association, and Ars-Häme. Her works are part of the collections of the Finnish State, HUS (Helsinki University Hospital), and the art museums of Hyvinkää, Hämeenlinna, and Jyväskylä.

Website: https://www.anniinavainionpaa.fi

 

 

Näyttelyä on tukenut / Supported by:

 

Maaria Oikarinen: Missä Jumala on?

Elsan uni, 2021, acrylic on canvas, 92 x 100 cm
Yasminan elokuu, 2022, acrylic on canvas, 85 x 110 cm
Missä Jumala on? Where is God? 2024, acrylic on canvas, 180 x 170 cm
Miljonäärin muistikirja /  Millionaire’s Notebook,  2024

Taiteilijatapaaminen su 16.2. klo 14-16 / Meet the artist, Feb 16, 2-4 PM.

Havaintoja tulesta

Jos taulut ovat ikkunoita, niiden edessä ovat väriverhot joko kokonaan ikkunalasit peittäen, tai sitten osin näkymän peittäen tai paljastaen. Tai sitten värit – ihmeellistä kyllä – avaavat esteettömän, verhottoman, verhoamattoman näkymän toiseen todellisuuteen – taiteen omaan.

Niin tapahtuu Maaria Oikarisen töiden edessä.

Vaikutelman tuottama mielihyvä on sammumaton ja sammuttamaton. Koloristinen liekki on samantien tulen leikki. Kasvun olosuhde, voiman näyte. Ilmoitus ja tieto.

Katseidemme tavoittamattomissa piileksii Jumalan Kirkkaus, mutta katseidemme edessä näkyy Taiteen Kirkkaus, joka kääntyy ihmisen puoleen.

Ja vaikka Jumala onkin näkymätön, ei hän kuitenkaan liene värisokea, eikä missään nimessä luoduista piittaamaton, sillä hän antaa taiteessa taiteen tekijöiden kautta lahjansa ihmiskunnan käyttöön ja sen luokse, kaikkien ihmisten onneksi, meidän iloksemme.

Maaria Oikarisen maalausten edessä minulla visioituu tunne että varjot katkeilevat ja repeilevät ja niiden veri on aina ja yhä uudelleen – värejä. Salaisuus sekoittuu niihin. Paljastuu vain osin.

Tunteet ja totuudet törmäävät toisiinsa ja purkautuvat toisiinsa, kunnes vetäytyvät hengähtämään ja jälleen hetken verran katselevat toisiaan irti toisistaan.

Taulut katselevat niiden kokijaa samassa määrin kuin kokija katselee niitä. Aivan, mitä muutakaan taiteen nautinnossa tapahtuisi? Mitä muutakaan esteettinen elämys tekisi ja haluaisi tuottaa? Kun katseeni lepää Maaria Oikarisen värikylläisten töiden estetiikassa, tunnen että tässä elää kuvataiteen syvin olemus.

Runoilija Jouni Inkala

Where Is God?

Observations on Fire

 

If paintings are windows, with colourful curtains either fully covering the glass, partially obscuring or revealing the view. Alternatively, the colours—paradoxically—open an unrestricted vista into another reality: the realm of art itself.

This is what happens when one encounters Maaria Oikarinen’s works.

The sense of well-being created by their impression is inexhaustibly insatiable. The blaze of colour instantly transforms into the play of fire an expression of strength, a proclamation, a message.

The Glory of God remains hidden beyond the reach of our gaze, The  Glory of Art however, manifests before our eyes and addresses humanity. And even though God may be invisible, He is hardly colourblind or indifferent to His creation. Through the artists hands, He offers his gift to humanity—a gift for everyone to embrace, for happiness, for joy.

Before Maaria Oikarinen’s paintings, I have a vision of shadows breaking and shattering. Their blood—constantly, repeatedly—becoming colours. In them, a secret is blended and unified, revealed only partially.

Feelings and truths collide and dissolve into one another, until they withdraw to catch their breath, to observe each other from a distance once more.

The paintings gaze at the viewer as much as the viewer gazes at them. Exactly—what else could the pleasure of art entail? What else could or would an aesthetic experience seek to evoke? When my gaze rests in the aesthetic conveyed by Maaria Oikarinen’s vibrant works, I feel the presence of the deepest essence of visual art.

Jouni Inkala Poet

Jari Huhta: Maalauksia

“olen työtön ja teen kaikkea sälää”, öljy kankaalle, 2023-25

Jari Huhta työskentelee useimmiten maalaustaiteen perinteen, esittävyyden ja kansantaiteen välimaastossa. Hänen töissään sekoittuvat monenlaiset visuaaliset perinteet realismista aina keskiaikaisiin kuvituksiin. Tuoreissa teoksissa rikas visuaalisuus luo monitahoista kerrontaa. Kansantaiteelle ominainen ymmärrettävyys kohtaa realistisen hahmon ja eri visuaalisten kielten taitteessa toimivat maalaukset pyrkivät resonoimaan aikamme kokemusmaailman kanssa. 

 

Jari Huhta on perustanut Heran, klassisen kuvataidekoulun Lapinlahden vanhaan sairaalaan 2018 ja toimii koulun rehtorina.

 

Jari Huhta works most often in the intersection of painting tradition, figurative expression, and folk art. His works blend various visual traditions, ranging from realism to medieval illustrations. In his recent pieces, rich visuality creates multifaceted storytelling. The comprehensibility typical of folk art meets realistic figures, and the paintings, operating at the juncture of different visual languages, aim to resonate with the experiential world of our time.

 

Jari Huhta founded Hera, a classical art school, in the old hospital of Lapinlahti in 2018 and serves as the school’s principal.

 

“mulle ei ryttyillä”, öljy kankaalle, 2024
Imperator, öljy kankaalle, 2024
Nuppu, öljy kankaalle, 2024

Frankenstein im meditation, öljy kankaalle, 2023