23.3.-10.4.2022

Pirkko Mäkelä-Haapalinna: Kukaan ei astu samaan virtaan kahdesti

Riverbed, 2021, pastel on Pastelmat, 70 x 100 cm

Vesi on ollut minul­le lap­suu­des­ta läh­tien eri­tyi­nen ele­ment­ti, johon olen koke­nut vetoa, erään­lais­ta sie­lun sukulaisuutta.

Veden mie­tis­ke­le­mi­nen on liu­ku­mis­ta jon­ne­kin, jat­ku­vaa muut­tu­mis­ta. Vesi on super­la­tii­vi, subs­tans­sien äiti. (Gas­ton Bachelard)

Vesi on tai­pu­nut aiheek­se­ni muu­tok­sen kuvaa­mi­ses­sa. Sik­si näyt­te­lyn nime­nä ole­va Herakle­tok­sen aja­tus tun­tuu minus­ta ajan­koh­tai­sel­ta. Vir­ta on muut­tu­nut, kuin myös vir­taan astu­ja, sil­lä syväl­lä itses­sään hänel­lä on sama vir­taa­mi­sen koh­ta­lo. Vesi on väliai­kai­suu­den ele­ment­ti – elä­män ja kuo­le­man plas­ti­nen välike.

Tie­dän ole­va­ni maa­il­man mur­rok­sen kans­sa samas­sa muu­tok­ses­sa, kun unis­sa­ni olen kes­kel­lä suu­ria aaltoja.

Tosin vedel­lä on myös oma poeet­ti­nen kie­len­sä: Vir­rat ja joet anta­vat uskol­li­ses­ti äänen mykil­le mai­se­mil­le, soli­se­vat vedet opet­ta­vat lin­tu­ja lau­la­maan. (Bac­he­lard)

Maa­la­tes­sa­ni mie­tis­ke­len luon­non­ve­siä:
Läh­tei­tä, jot­ka ovat kuin jat­ku­vaa, vas­tus­ta­ma­ton­ta syn­ty­mis­tä, elä­män anta­mis­ta ympä­ril­leen. Kirk­kai­ta vesiä, kuin kris­tal­lis­ta baro­kin musiik­kia ja tum­mia vesiä, kyy­nel­ten kotia.

 

Pirk­ko Mäke­lä-Haa­pa­lin­na on Kemi­jär­vel­tä Tur­kuun muut­ta­nut kuva­tai­tei­li­ja. Hän on Tai­de­maa­la­ri­lii­ton jäsen, sekä Pas­tel Socie­ty of Ame­rican Mas­ter Pas­tel­list sta­tuk­sen saa­nut tai­tei­li­ja. Usei­den koti­mais­ten yksi­tyis- ja ryh­mä­näyt­te­lyi­den lisäk­si hänen pas­tel­li­maa­lauk­si­aan on ollut kan­sain­vä­li­sis­sä näyt­te­lyis­sä mm. Rans­kas­sa, Puo­las­sa ja USA:ssa, jois­sa hänen teok­si­aan on myös pal­kit­tu. Hänen teok­si­aan on Jen­ny ja Ant­ti Wihu­rin rahas­ton, Rova­nie­men kau­pun­gin, HUS:n, sekä Turun ja Kaa­ri­nan Seu­ra­kun­tayh­ty­män kokoelmissa.

 

NO MAN EVER STEPS IN THE SAME RIVER TWICE

Water has been a special ele­ment for me since child­hood, to which I have been drawn in a kind of soul kinship.

To medi­ta­te on water is to be sli­ding somew­he­re, cons­tant­ly chan­ging. Water is super­la­ti­ve, the mot­her of subs­tances. (Gas­ton Bachelard)

Water has beco­me my the­me in desc­ri­bing chan­ge. That is why the idea of Herakle­tos, which is the name of the exhi­bi­tion, seems to me to be topical. The stream has chan­ged, as has the one step­ping into the stream, for deep in him­self he has the same flowing des­ti­ny. Water is a tem­po­ra­ry ele­ment – plas­tic place­hol­der con­nec­ting life and death.

When I’m in the midd­le of big waves in my dreams, I know I’m in the same trans­for­ma­tion as the brea­king of the world.

Howe­ver, water also has its own poe­tic lan­gua­ge: Streams and rivers faith­ful­ly give voice to mute landsca­pes, babbling waters teach birds to sing. (Bac­he­lard)

As I paint, I medi­ta­te on natu­ral waters: Sources that are like a cons­tant, irre­sis­tible birth, giving life around them. Clear waters like crys­tal Baroque music, and dark waters, the home of tears.

 

Pirk­ko Mäke­lä-Haa­pa­lin­na is a visual artist who moved from Kemi­jär­vi to Tur­ku. She is a mem­ber of the Fin­nish Pain­ters’ Union and an artist with Pas­tel Socie­ty of Ame­rican Mas­ter Pas­tel­list sta­tus. In addi­tion to seve­ral Fin­nish pri­va­te and group exhi­bi­tions, her pas­tel pain­tings have been exhi­bi­ted in inter­na­tio­nal exhi­bi­tions in France, Poland and the USA, whe­re her works have also gai­ned awards. Her works are in the col­lec­tions of the Jen­ny and Ant­ti Wihu­ri Fund, the City of Rova­nie­mi, HUS, and the Tur­ku-Kaa­ri­na Parish Council.