Tähän taidenäyttelyyn liittyy kolme pientä tarinaa:
Ensimmäinen tarina
Viime keväänä päätin rohkaistua kohtaamaan ihmisten tapaamisten jälkeistä ajatustulvaa
ja lupauduin maalauksen opettajaksi kolmeen eri kansalais- ja työväenopistoon. Ajattelin uskaltaa lisätä
ihmisiä myös maalauksiini.
Toinen tarina
9.8.2018 olisin halunnut lähteä pakoon Lappiin, erakoksi maalaamaan ruskaa, mutta en tietenkään päässyt, koska oli nämä keväällä luvatut velvollisuudet. Kertoessani tästä eräälle naiselle (joka sattui olemaan taiteilijan tytär), kuulin hänen isänsä usein syksyn tullen matkustaneen Lappiin juuri ruskan vuoksi. Taiteilija oli ottanut Lapissa valokuvia ja tyttärelle oli jäänyt mieleen kuinka pahoillaan isä kerran oli ollut, kun Lapissa kuvattu vaaleanpunainen koivu oli valokuvausliikkeen toimesta korjattu ihan tavallisen väriseksi koivuksi (näin ennen valokuvalaboratorioissa saatettiin tehdä).
Kolmas tarina
14.8.2018 luin erään fb-ystäväni päivityksen, jossa hän kirjoitti syksyn olevan paljon helpompi ottaa vastaan, kun kainalossa on pieni villakoira. Minulla ei ole pientä villakoiraa mutta ymmärsin heti mitä fb-ystäväni tarkoitti — jotain lämmintä, pehmeää ja ihanaa ihmisen ja maailman välissä. Olin vasta kuullut tarinan vaaleanpunaisesta koivusta ja mieleeni tulikin lisäys:
”… tai jos on nähnyt vaaleanpunaisen koivun..”
There are three stories associated with this exhibition:
First Story
Last sumer after a flood of thoughts, I decided to be bold and meet people and I signed up to teach painting in three different colleges. I thought also to dare to add people into my paintings.
Second Story
On August 9th 2018 I wanted to flee to Lapland, but was prevented by obligations and promises made in the spring. When I mentioned this to a woman, who was the daugher of an artist, I learned that her father often travelled to Lapland in Autumn to enjoy the colourful change of season. The artist had photographed Lapland and his daughter reminisced how disappointed he had been when a picture of a pink birch that he had taken was ‘corrected’ into an ordinary white by the photo development studio.
Third Story
On August 14th of 2018 a Facebook friend wrote that it would be much easier to take on adversity if one carried a small poodle under one’s arm. I do not have a small poodle, but I knew at once what my friend had meant ‑something warm, soft and lovely inbetween a person and the world. I had just heard the story of the pink birch and I was reminded of the phrase:
”… or, if you have seen a pink birch… ”