Johanna Kestilä: Rakkaudellinen näkökulma

Vai­ke­aa on,
ehtiä päi­vä­ko­dil­le ajois­sa
kat­soa omien las­ten mie­le­tön­tä surua
menet­tää ystä­vä
yrit­tää ymmär­tää että rak­kaus muut­tuu
jää­dä ilman jotain mitä tar­vit­see
kat­soa kaik­kia ihmi­siä rak­kau­del­li­ses­ta näkökulmasta.

Johan­na Kes­ti­lä on Hel­sin­ki­läi­nen tai­tei­li­ja joka työs­ken­te­lee osa­na Rio11- tai­deyh­tei­söä Jät­kä­saa­res­sa. Kes­ti­lä pitää itse­ään fyy­si­se­nä tai­tei­li­ja­na. “Aina kun työs­ken­te­len, hei­lun, kii­peän ja juok­sen­te­len ympä­riin­sä”, hän sanoo. Voi­si sanoa, että hän muok­kaa maa­lauk­sia kuin savea. Hän leik­kaa maa­lauk­set pala­sik­si antaak­seen itsel­leen uuden näkö­kul­man työ­hön­sä ja ompe­lee ne sit­ten yhteen. Pro­ses­sin fyy­si­syy­des­tä huo­li­mat­ta hänen teok­sen­sa näyt­täy­ty­vät lopul­ta usein herk­ki­nä ja
hau­rai­na.

“Kaik­ki koke­vat oman ainut­laa­tui­sen todel­li­suu­ten­sa. Yri­tän käyt­tää luo­via pro­ses­se­ja link­ki­nä minun ja mui­den maa­il­mo­jen välil­lä”, Kes­ti­lä sanoo.