Ilkka Sariola & Jani Lempiäinen: Dark Storm

Ilk­ka Sario­la on urbaa­ni kuva­tai­tei­li­ja ja pap­pi Hel­sin­gin Kal­lios­ta. Hän val­mis­tui Kuva­tai­dea­ka­te­mias­ta tai­teen mais­te­rik­si 1998 ja Hel­sin­gin yli­opis­tos­ta teo­lo­gian mais­te­rik­si 2013. Sario­la tun­ne­taan eri­tyi­ses­ti lyi­jy­ky­nä­pii­rus­tuk­sis­taan, joi­ta on ollut vii­mek­si esil­lä vuon­na 2018 yksi­tyis­näyt­te­lys­sä Gal­le­ria Orto­nis­sa Hel­sin­gis­sä ja Gal­le­ria Tool­boxis­sa Ber­lii­nis­sä.

Dark Storm näyt­te­lyyn Sario­la tuo uuden synk­kä­sä­vyi­sen pii­rus­tus­sar­jan: Bipo­lar drawings. Näis­sä moni­suun­tai­sis­sa teok­sis­sa hän haas­taa gal­le­ria­vie­raat poik­keuk­sel­li­seen kat­so­mis­ko­ke­muk­seen. Pii­rus­tus­ten väki­val­tai­nen kuvas­to koos­tuu mm. vapaa­ot­te­luis­ta, dik­taat­to­rien kas­vois­ta, nat­si­sak­san hah­mois­ta, teks­ti­frag­men­teis­ta ja jopa koi­ris­ta. Gal­le­rias­sa ei yleen­sä saa kos­kea teok­siin, ei edes kehyk­siin. Täs­sä näyt­te­lys­sä kat­so­jal­la on mah­dol­li­suus omin käsin pyö­rit­tää Sario­lan teok­sia. Kat­so­mis­ko­ke­mus­ta on lähes mah­do­ton­ta kuvail­la, se täy­tyy itse kokea.

Jani Lem­piäi­nen on hel­sin­ki­läi­nen kuva­tai­tei­li­ja, joka val­mis­tui Kuva­tai­dea­ka­te­mias­ta kuva­tai­teen mais­te­rik­si 2008. Hänen töi­tään oli vii­mek­si esil­lä yksi­tyis­näyt­te­lys­sä Por­voon Tai­de­teh­taan Kul­ma­gal­le­rias­sa 2018.

Lem­piäi­sen töis­sä on näky­nyt arvos­te­le­via sävy­jä tiet­ty­jä popu­laa­ri­me­dioi­den ilmiöi­tä koh­taan. Sivel­lin on myös sival­ta­nut maa­lia kan­kaal­le kär­ke­väs­ti esi­mer­kik­si sil­loin, kun väki­val­ta on saa­nut medias­sa taval­lis­ta omi­tui­sem­paa heroois­ta nos­ta­tus­ta. Kuten Lem­piäi­sen työs­ken­te­lys­sä aikai­sem­min­kin, myös tähän­kin näyt­te­lyyn tule­vien töi­den ilmai­sus­sa ihmi­nen ‑kaik­ki­ne
kum­mal­li­suuk­si­neen ja toi­lai­lui­neen- on jat­ku­vas­ti esil­lä, joko sel­keäs­ti suo­raan kuvat­tu­na tai vain hie­no­va­rai­sem­pi­na vih­jauk­si­na.

Aikai­sem­mis­sa Lem­piäi­sen töis­sä näky­nyt kol­laa­si­mai­suus on muun­tu­nut enem­män sula­vak­si ali­ta­jui­sek­si kuvaus­ta­vak­si. Töis­sä on edel­leen humo­ris­ti­sia ele­ment­te­jä aihei­den ja kuva­kie­len kaut­ta, mut­ta makaa­be­re­ja­kin tee­mo­ja koko­nai­suu­des­sa on. Lem­piäi­sen töis­sä ekspres­sii­vi­syys kul­kee muka­na muo­vau­tu­nee­na vas­taa­maan ilmai­sun tar­pei­ta. Ilmai­sun mediat vaih­te­le­vat piir­tä­mi­ses­tä maa­laa­mi­seen ja akryy­lis­tä öljyyn.

Ilk­ka Sario­la’s exh­bi­tion into­duces a gloo­my new series: Bipo­lar drawings. In the­se mul­ti-direc­tio­nal works he chal­len­ges gal­le­ry visi­tors with an excep­tio­nal viewing experience.The vio­lent drawings con­tain the faces of dic­ta­tors, cha­rac­ters from nazi Ger­ma­ny, frag­ments of text and dogs. In gal­le­ries you can­not nor­mal­ly touch the art, not even when it is fra­med. In this exhi­bi­tion the visi­tors have the oppor­tu­ni­ty to spin and rota­te the works with their own hands. It is somet­hing best expe­rienced, not desc­ri­bed.

Jani Lem­piäi­nen’s past work has con­tai­ned cri­ticism of popu­lar media phe­no­me­na. His paint­brush hits can­vas especial­ly during times when vio­lence is port­rayed as heroic. In the­se upco­ming works also, human expres­sion — with all of its stran­ge­ness and misad­ven­tu­res — is on display whet­her in subt­le hints or clear and direct repre­sen­ta­tion.

The col­la­ge ele­ment in ear­lier work by Lem­piäi­nen has been trans­for­med into a more subli­mi­nal mode of desc­rip­tion. The­re are still humou­rous the­mes pre­sent, but also the macar­be. The man­ner of expres­sion is sha­ped by the need of what is being expres­sed. The mate­rials used to port­ray the­se sta­te­ments ran­ge from pain­ting in acry­lic and oil to drawing.