Hanna Vihriälä: Valoisat Yöt — White Nights (Studio)

Nousu­tu­ki, 2020

Olen aja­tel­lut sitä, miten koko elä­mä voi pysäh­tyä yhteen pie­neen tilaan, vuosiksi.

Päi­vät ja yöt samas­sa pai­kas­sa.
Äiti käy vaih­ta­mas­sa asen­toa­si, lopul­ta ehkä vain käden paik­kaa.
Huo­len­pi­dos­sa on pal­jon uskoa, toi­voa.
Suu­rin niis­tä on rakkaus.

Niin kau­an kuin napit ovat pyja­man etu­puo­lel­la,
On kaik­ki hyvin.

Pian taas kuo­let, hyväs­ti nyt.

Hyvin se menee.
Saat free­sioi­ta, tuok­su­her­nei­tä, liljoja.

Lai­naus on San­na Karl­strö­min kir­jas­ta, Saa­te­sa­nat. Sii­hen tii­vis­tyy pal­jon sel­lai­sia tun­tei­ta ja havain­to­ja, joi­hin samais­tun. Voi­mat­to­muus, epä­us­ko ja häm­men­nys lähes­ty­vän kuo­le­man edes­sä. Suru tuli vas­ta myö­hem­min, kes­kel­lä kir­kas­ta päivää.

Han­na Vih­riä­lä on Tam­pe­reel­la asu­va kuva­tai­tei­li­ja. Hän on val­mis­tu­nut  Kuva­tai­dea­ka­te­mias­ta, Kuvan­veis­ton osas­tol­ta vuon­na  2003. Hänen teok­si­aan on ollut esil­lä Hel­sin­gis­sä  Gal­le­ria Sculp­to­ris­sa ja Gal­le­ria Forum Box:ssa ja Kias­mas­sa “Kim­pas­sa” — näyt­te­lys­sä. Vih­riä­lä on toteut­ta­nut usei­ta jul­ki­sia teok­sia ja hänen töi­tään on mm. Amos & Ander­so­nin, Kias­man ja Wäi­nö Aal­to­sen museoi­den kokoelmissa.

Vih­riä­län työs­ken­te­lys­sä pysy­vän kiin­nos­tuk­sen koh­tei­ta ovat alu­eet, jot­ka jää­vät kuvan­veis­ton, maa­lauk­sen ja graa­fi­suu­den väli­maas­toon.  Jokin mate­ri­aa­li­nen jän­ni­te pysy­vyy­den ja hau­rau­den välissä.

HANNA VIHRIÄLÄ: WHITE NIGHTS (STUDIO)

I’ve been thin­king about how your who­le life can stop in one small space for years.

Days and nights in one place
Mot­her will come to chan­ge your posi­tion, but even­tual­ly just a hand.
The­re’s a lot of faith, a lot of hope in care.
The grea­test faith is love.

As long as the but­tons are on the front of the paja­mas
Eve­ryt­hing is fine.

Soon you’ll die again, good­bye for now.

Eve­ryt­hing will be fine.
You get free­sia, fra­grance peas, lilies.

The quo­te is from San­na Karl­ström’s book, Saa­te­sa­nat. It sums up a lot of emo­tions and obser­va­tions that I iden­ti­fy with. Power­less­ness, dis­be­lief and con­fusion in the face of impen­ding death. The grief didn’t come until later, in broad daylight.

Han­na Vih­riä­lä is a Tam­pe­re based artist. Vih­riä­lä gra­dua­ted from the Sculp­tu­re depart­ment of the Aca­de­my of Fine Arts in Hel­sin­ki in 2003. Her works have been exhi­bi­ted at Gal­le­ria Sculp­tor and Gal­le­ria Forum Box and at Kias­ma in Hel­sin­ki. Vih­riä­lä has crea­ted seve­ral public works and her work is pre­sent in the the col­lec­tions of Amos Ander­son’s, Kias­ma and Wäi­nö Aal­to­nen museums. Areas of per­ma­nent inte­rest in Vih­riä­lä’s work remain in sculp­tu­re, pain­ting, and grap­hics. She has mate­rial rela­tio­nal inten­si­ty between per­ma­nence and fra­gi­li­ty in her work.