Erja Kärkkäinen: Luonnostani

Nykyi­sin Oulus­sa asu­va Kemi­jär­vel­tä kotoi­sin ole­va Erja Kärk­käi­nen on moni­tai­tei­li­ja. Hän maa­laa omia tun­tei­taan ja käsit­te­lee nii­tä luon­non kaut­ta. Luon­nos­sa­ni -näyt­te­lyn teok­set ovat kuvia sii­tä, miten hän näkee ja kokee luon­non sekä siir­tää omia tun­tei­taan luon­to­ku­vik­si. Kärk­käis­tä on aina kiin­nos­ta­nut koko­nai­suuk­sien taka­na ole­vat yksi­tyis­koh­dat. Hän zoo­maa luon­nos­sa kat­seen­sa lähel­le eri ele­ment­te­jä ja antaa omal­le mie­li­ku­vi­tuk­sel­leen val­lan.

Kaik­kien teos­ten läh­tö­koh­ta­na on ollut olii­vin­vih­reä tyh­jä tau­lu. ”Maa­la­sin tau­lu­poh­jat tum­mak­si ja sit­ten menen luo­laa­ni. Mus­ta tyh­jä tila on teat­te­rin­te­ki­jäl­le luon­nol­li­nen läh­tö­koh­ta hah­mot­taa tule­via asioi­ta. Tämä olii­vin­vih­reä vapaut­taa minut ja sil­loin uskal­lan roh­keas­ti tuo­da pin­taan väre­jä, muo­to­ja ja hah­mo­ja­kin. Poh­ja­maa­lauk­sen tum­mas­ta väris­tä joh­tuen teos syn­tyy sit­ten kym­me­nis­tä väri­ker­rok­sis­ta. Val­koi­nen tyh­jä tau­lu herät­tää minus­sa tun­teen, että sär­jen jotain pyhää ja puh­das­ta.”

Tär­kein­tä Kärk­käi­sel­le on ollut, ettei hän sen­su­roi ja kiel­lä itsel­tään mitään mie­leen juo­lah­ta­vaa. Teok­sien väri­kir­jo on suun­nit­te­le­ma­ton, ja hän on käyt­tä­nyt myös väre­jä, joi­ta ei taval­li­ses­ti käy­tä teok­sis­saan. Teok­set syn­ty­vät kokei­le­vi­na pro­ses­sei­na.

Cur­rent­ly an Oulu resi­dent, but ori­gi­na­ting from Kemi­jär­vi, Erja Kärk­käi­nen is a mul­ti-artist. She paints her fee­lings, and proces­ses them through art. In my Natu­re ‑exhi­bi­tions’ works are ima­ges of how she sees and expe­riences natu­re, and moves her fee­lings into natu­re ima­ges. Kärk­käi­nen has always been inte­res­ted in details behind the who­le. In natu­re she zooms her gaze clo­se to dif­fe­rent ele­ments, and lets her ima­gi­na­tion run wild.

The star­ting point for all the works has been an emp­ty oli­ve colou­red pain­ting. ”I pain­ted the can­vas dark and then went to my cave. Black emp­ty space is a atu­ral star­ting point for a thea­ter artist, to percei­ve things to come. This oli­ve relea­ses me, and then I have cou­ra­ge to bra­ve­ly bring forth colour, sha­pes and even fiu­res. Because of the dark base paint, the work is born out of tens of colour layers. An emp­ty whi­te can­vas awa­kens in me a fee­ling, that I am shat­te­ring somet­hing sac­red and pure.”

The most impor­tant thing for Kärk­käi­nen has been, that she does not cen­sor and deny her­self anyt­hing that comes to mind. The array of colours in the works is unplan­ned for, and has also used colours that she doesn’t gene­ral­ly use in her works. The works are born as expe­ri­men­tal proces­ses.