Eemil Karila: Retour à la nature

Eemil Kari­lan (1978) uusin näyt­te­ly Gal­le­ria A2:ssa Retour à la natu­re (paluu luon­toon) on tai­tei­li­jan omin sanoin ”post­hu­ma­nis­ti­nen mani­fes­ti, teos­ko­ko­nai­suus, jon­ka toi­von saa­van mei­dät näke­mään ja kun­nioit­ta­maan ympä­röi­vää luon­toa: unoh­ta­maan itsem­me ja ihmis­kes­kei­sen maa­il­man­ku­van, nöyr­ty­mään ja palaa­maan mui­den luon­to­kap­pa­lei­den rin­nal­le.”

Tai­tei­li­ja on etsi­nyt luon­toa urbaa­nis­ta tilas­ta, siel­lä mis­sä sitä vie­lä on. Maa­il­man nyky­ti­lan olles­sa eko­ka­ta­stro­fin äärel­lä on tär­ke­ää puhua luon­nos­ta ja sen kau­neu­des­ta ja läs­nä­olos­ta, mit­kä otam­me lii­an usein itses­tään­sel­vyy­te­nä. Kari­lan maa­lauk­sis­sa on muun muas­sa jät­tö­maal­le kas­va­nei­ta kuk­kia, rehe­vöi­ty­nei­tä taka­pi­ho­ja, keit­tiön­pöy­däl­lä viih­ty­viä puna­nok­ko­sia ja mui­ta kodin huo­ne­kas­ve­ja. Kari­lan teok­set muis­tut­ta­vat pie­ni­muo­toi­sen luon­non tär­key­des­tä, ne ovat oodi natu­ra mino­ral­le.

Eemil Kari­lan tai­teel­li­nen työs­ken­te­ly on moni­muo­tois­ta, sil­lä hänen reper­tu­aa­riin­sa kuu­luu niin maa­laa­mi­nen, valo­ku­vat ja videot, kuvan­veis­to kuin käsit­teel­li­set pro­duk­tiot. Uusim­man näyt­te­lyn­sä avul­la Kari­la ker­too täs­mäl­li­ses­ti sii­tä, miten maa­laus­tai­de ei ole his­to­rial­li­nen kurio­si­teet­ti, vaan osa nyky­tai­det­ta.

Paluu luon­toon on tee­ma­na ensia­ja­tuk­sel­la romant­ti­nen, mut­ta se on myös eet­ti­nen vaa­ti­mus ihmis­kun­nal­le, jon­ka tuli­si pysäyt­tää nykyi­nen tör­mäys­kurs­sil­la ole­va suun­taus. Kas­via esit­tä­vä maa­laus on aina alle­go­ria, joka puhuu syvem­mis­tä kysy­myk­sis­tä kuin mitä ensi­sil­mäyk­sel­lä näyt­tää. Kari­la osoit­taa maa­laus­tai­teen kei­noin sen, miten luon­to on osa maa­il­mam­me ja miten mei­dän tuli­si havah­tua ennen kuin on lii­an myö­häis­tä. Täs­sä suh­tees­sa hän edus­taa tai­tei­li­jaa, jon­ka mie­les­tä nyky­tai­de ei käsit­te­le pel­käs­tään esteet­ti­siä, vaan myös moraa­li­sia ja maa­il­man­kat­so­muk­sel­li­sia kysy­myk­siä. Elä­mää, maa­il­maa ja tai­det­ta ei pidä erot­taa toi­sis­taan, vaan ne on elet­tä­vä ja koet­ta­va yhte­nä koko­nai­suu­te­na.

Eemil Kari­la (1978 Rova­nie­mel­lä) on Ber­lii­nis­sä asu­va kuva­tai­tei­li­ja, joka val­mis­tui maa­laus­tai­teen kan­di­daa­tik­si Viron tai­dea­ka­te­mias­ta 2002 ja suo­rit­ti Kuva­tai­teen mais­te­rin tut­kin­non Hel­sin­gin kuva­tai­dea­ka­te­mias­sa 2008. Kari­la on pitä­nyt yli 30 yksi­tyis­näyt­te­lyä ja kym­me­niä yhteis­näyt­te­ly­jä ympä­ri maa­il­maa muun muas­sa Sak­sas­sa, Ruot­sis­sa, Nor­jas­sa, Viros­sa, Bra­si­lias­sa ja Venezue­las­sa. Tai­tei­li­jan teok­sia on muun muas­sa Rova­nie­men ja Tam­pe­reen tai­de­museoi­den, Ant­ti ja Jen­ny Wihu­rin rahas­ton, Aune Laak­so­sen, Aineen kuva­tai­de­sää­tiön ja Timo Miet­ti­sen (Ber­lii­ni) kokoel­mis­sa.

FT Juha-Heik­ki Tihi­nen

Eemil Karila’s (1978) latest exhi­bi­tion at Gal­le­ry A2, Retour à la natu­re (return to natu­re), is, in the artist’s own words, “a post­hu­man mani­fes­ta­tion, an ensemble of works that I hope will encou­ra­ge us to see and res­pect the natu­re around us, to for­get our­sel­ves and aban­don our human-cent­ric world­view.”

The artist has been on the loo­kout for the natu­re that still per­sists in urban spaces. With the world on the ver­ge of eco­lo­gical disas­ter, it is impor­tant to talk about natu­re and its beau­ty and pre­sence, things we all too often take for gran­ted. Karila’s pain­tings inclu­de flowers that have grown in stretc­hes of was­te­land, overgrown [TA1] bac­ky­ards, red-pop­pies on a kitc­hen table and other domes­tic plants. Karila’s works are a remin­der of the impor­tance of small-sca­le natu­re, an ode to natu­ra mino­ra.

Eemil Karila’s artis­tic work is diver­se. His oeuv­re inclu­des pain­ting, pho­to­grap­hy and video, sculp­tu­re and concep­tual art. With his latest exhi­bi­tion, Kari­la demon­stra­tes that pain­ting is not a his­to­rical curio­si­ty but rat­her part of con­tem­po­ra­ry art.

A return to natu­re is often thought of as a roman­tic notion first and fore­most, yet is also an ethical requi­re­ment for man­kind. We must rever­se our pre­sent col­li­sion cour­se with envi­ron­men­tal cata­strop­he. Pain­ting that depicts plants typical­ly [TC2] ser­ves as an alle­go­ry that speaks to issues bey­ond what is imme­dia­te­ly appa­rent. Pain­ting as an art form allows Kari­la to show how natu­re is a part of our world and how we should wake up befo­re it’s too late. In this res­pect, he is an artist who belie­ves that con­tem­po­ra­ry art addres­ses not only aest­he­tic but also moral and phi­lo­sop­hical issues. Life, the world and art must not be sepa­ra­ted; rat­her they must be lived and expe­rienced as a who­le.

Eemil Kari­la (b. 1978 in Rova­nie­mi) is a visual artist living in Ber­lin. He gra­dua­ted from the Esto­nian Aca­de­my of Arts in 2002 and he recei­ved a Mas­ter of Arts degree from the Hel­sin­ki Aca­de­my of Fine Arts in 2008. Kari­la has held more than 30 solo exhi­bi­tions and dozens of joint exhi­bi­tions around the world inclu­ding in Ger­ma­ny, Swe­den, Norway, Esto­nia, Brazil and Venezue­la. The artist’s works are held by the col­lec­tions of the Rova­nie­mi and Tam­pe­re Art Museums, the Ant­ti and Jen­ny Wihur Foun­da­tion, Aune Laak­so­nen, the Aine Fine Arts Foun­da­tion and Timo Miet­ti­nen (Ber­lin).

PhD Juha-Heik­ki Tihi­nen